Tämä kirjoitus on pidempi versio Kasviskeitaan Filosofiamaanantai-tapahtumassa 7.3.2022 pitämästäni esityksestä.
Näissä tapaamisissa on aikaisemmin yhtenä aina välillä esille tulevana aiheena puhuttu siitä, miten totuudenjälkeinen aika ja kuulemma nimenomaan postmodernismi kyseenalaistavat objektiivisen totuuden olemassaolon ja tekevät ”totuudesta” jotain subjektiivista. Tämä on paljolti nähty ongelmana. Syitä, miksi se voisi olla ongelmallista on ainakin se, että jos ulkoisessa todellisuudessa todella on objektiivisia tosiasioita, niiden huomiotta jättäminen on todellisuudesta irtautumista eikä sillä tavalla voida päästä hyviin tuloksiin asioissa, joissa pitäisi ottaa ulkoinen todellisuus huomioon. Toinen mahdollinen ongelma on se, että ei ole mitään mittapuuta, jonka mukaan eri mieltä olevat voisivat ratkaista ristiriitojaan, jos kukaan ei mielestään voi olla väärässä, koska oikeassa olemisen kriteeriksi riittää – käytännössä sitten varmaan itsen muttei muiden kohdalla – vain se, että tuntuu siltä tai ajattelee niin. Edelleen esimerkiksi demokratia ei voi olla mahdollista, jos joku Trumpin tapaan katsoo voivansa vain sanoa ”eipäs” vaalien tulokselle.
Objektiivisen tiedon kyseenalaistamiselle on kuitenkin olemassa erilaisia perusteita. Väitetty objektiivisuus on menneisyydessä toistamiseen osoittautunut vain enemmän valtaa omaavan ryhmän näkökulmaksi, jota on käytetty oikeuttamaan muiden ryhmien alistaminen. Kulttuurissa itsestään selvästi objektiivisina ja rationaalisina pidetyt asiat osoittautuvat kulttuurien välisissä vertailuissa vaihteleviksi ja mielivaltaisiksi. Kielikin näyttää vaikuttavan ainakin jossain määrin ajatteluun. Kaiken tiedon voidaan perustella olevan konstruoitua, ja esimerkiksi tiede on sosiaalinen prosessi, jossa tietoa konstruoidaan. Ja kaikkein abstrakteimmalla tasolla on filosofisia, suorastaan metafyysisiä syitä ajatella, että väitteiden merkitys ja suhde ulkoiseen maailmaan voivat välittyä vain käytetyn käsitejärjestelmän kautta, emmekä koskaan pääse käsiksi ”maailmaan sinänsä” ilman, että se määrittyy tämän käsitejärjestelmän kautta.
Kukaan ei oikeasti toimi sen mukaisesti kuin ei uskoisi ulkoiseen todellisuuteen. Oletettavasti jopa Donald Trump halutessaan päästä viereiseen huoneeseen oikeasti kävelee sinne. (Tosin tässä vaiheessa en olisi täysin yllättynyt, jos hän joskus vastaisi vaikka pyyntöön tulla toiseen huoneeseen inttämällä olevansa jo siellä. En edes vitsaile.) Tässä esityksessä tarkoitukseni on vastata kysymykseen siitä, miten voidaan ymmärtää tiedon olevan yhtä aikaa ulkoista todellisuutta koskevaa että konstruoitua ja käsitejärjestelmistä ja näkökulmista riippuvaa. Aloitan konkreettisemmista kysymyksistä, käyttäen tieteellistä objektiivisuutta esimerkkinä, ja etenen kohti abstrakteinta teoriaa siitä, mikä on suhde väitteiden tai ajatusten ja todellisuuden välillä.
*
Thoughts on X 