Mitä ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijat haluaisivat sinun tietävän

Tämä kirjoitus julkaistiin Indeksi-opiskelijalehdessä 2/2019, tosin tätä versiota ei ole editoinut kukaan muu, mutta toisaalta olen itse muokannut sitä hieman.

Eduskuntavaalit tulivat ja menivät, ja nyt tulevat eurovaalit. Itse olen ollut vaalitoimitsijana ennakkoäänestyksessä monta kertaa ja kolmessa eri äänestyspaikassa sekä kerran kirkkovaaleissa, yhtenä vuotena töissä vaalitoimistossa, ja ääntenlaskijana ties kuinka monta kertaa (no, yhdeksän). Ennakkoäänestys on paljon monimutkaisempi prosessi kuin varsinaisen vaalipäivän äänestys. Siksi haluaisinkin kertoa hiukan siitä, mitä sinun äänestäjänä kannattaa tietää ennakkoäänestykseen tullessasi. Kaikki asiat eivät välttämättä mene aivan samalla tavoin joka paikassa, ja Turun ulkopuolelta en mene sanomaan yhtään mitään.

Tampereentien Prisman ennakkoäänestyspiste eduskuntavaalit 2019

Tampereentien Prisman pieneen tilaan ahdettu ennakkoäänestyspiste

Asioita, joita ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijat toivoisivat sinun tietävän (koska aina on joku, jolle saa selittää):

  • Ennakkoäänestys alkaa siltä, että näytät omaavasi henkilöllisyystodistuksen ja saat äänestyslipun. Todennäköisesti sen antaa tiskiltä erillään tai tiskin edessä seisoskeleva tai ehkä istuva vaalitoimitsija, eli ei siis mennä suoraan sinne tiskille, missä joku on tietokoneen takana.

  • Henkilöllisyystodistusta kysytään vielä uudestaan, eli kannattaa pitää se esillä. Siitä on oikein käsky tänä vuonna, että se pitää katsoa kaksi kertaa. En tiedä, mihin tämä käsky perustuu, mutta ainakin nyt voimme sanoa, että siitä on oikein käsky. Muuten sen idea on ollut tarkistaa, että ilman henkilöllisyystodistusta olevat eivät pääse turhaan liian pitkälle prosessissa.

  • Olisi hyvä kuunnella vaalitoimitsijoiden ohjeita tarkkaan. Se on kuitenkin yllättävän vaikeaa. Ymmärrän kyllä, ja olen ollut itse vastaavissa tilanteissa. Tilanne on monille ikään kuin stressaava, ja siinä reagoi niin kuin pitäisi toimia nopeasti ja hätäisesti. Yritä siis kuunnella ohjeita tarkasti, mutta älä ihmettele, jos harhailet kuitenkin väärään jonoon.

  • Tästä puheen ollen äänestyskoppiin mennään äänestyslipun saamisen jälkeen ennen kuin tiskille. Jos virkailija sanoo, että koppi on vapaa ja sinne voi mennä, älä mene sen sijaan lähimpään jonoon.

  • Ei, kotiin tullutta ilmoitusta äänioikeudesta ei tarvita. Kuvallinen henkilöllisyystodistus on ainoa, mikä tarvitaan. Sen ilmoituskortin voi ottaa periaatteessa mukaan siltä varalta, että tietokoneet kaatuvat ja kaikki täytyy tehdä käsin, mutta todennäköisesti niin ei käy.

  • Ei, siinä ilmoituskortissa ei lue, että se pitäisi täyttää. Eikä sitä kuulu täyttää etukäteen. Jos sen oikeasti lukee, siinä sanotaan: ”Täytetään ennakkoäänestyspaikassa ja vain silloin, kun tätä ilmoitusta käytetään lähetekirjeenä.” Se on silti hämäävä, eikä kukaan tuota kohtaa lue, mutta ainakin me vaalitoimitsijat voimme viitata siihen puolustautuaksemme, jos joku tulee valittamaan.

  • Kyllä, ajokortti kelpaa. Kyllä, myös pahvinen ajokortti, meillä ainakin. Ties mistä siinä Iltalehden jutussa (4.4.2019) puhuttiin. Sama juttu joka äänestyksessä.

  • Ajokortin lisäksi kelpaavat passi, kuvallinen Kela-kortti ja henkilökortti. Jokin muukin omituinen henkilöllisyystodistus voi tulla kysymykseen, mutta sen ihmettelemiseen voi sitten mennä hetki. Vanhentuneetkin todistukset yleensä käyvät, kunhan niistä tunnistaa. Käytännön kannalta kaikkein paras on sellainen kortti, josta voi lukea viivakoodin. Esimerkiksi passin käyttäminen hidastaa tiskillä asioimista, vaikka se ihan sallittua onkin.

  • Mistä tahansa Suomesta oleva ihminen voi äänestää missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa. Jos on eri vaalipiiristä, täytyy muistaa merkitä numero sen piirin mukaan – ei sen, mitä kopissa lukee. Jos ei muista numeroa, niin muidenkin vaalipiirien listat kyllä löytyvät kysyttäessä. Tänä vuonna ei tosin ilmeisesti ole mitään pienempää versiota kuin sellainen koppiin laitettava (joka ei muuten ole mitoitettu myöskään kopin mukaan), joten saat aika ison paperin katsottavaksesi.

  • Jos kopissa on verho edessä, se ei tarkoita, että sinne ei voisi mennä. Se on vain näkösuoja. Se ei myöskään tarkoita, että koppi on varattu. Sen näkee jaloista tai niiden puutteesta kopin alareunassa.

  • Sekä lyijykynä että kuulakärkikynä kelpaavat äänen merkitsemiseen. Siellä on molemmat siksi, että jotkut äänestäjät ajattelevat, että kuulakärkikynän jälki näkyy läpi, ja toiset ajattelevat, että lyijykynän jäljen voi kumittaa pois ja korvata numeron toisella. (Ei ole mitenkään mahdollista luoda systeemiä, joka estäisi kaikki äänestäjien keksimät vaalivilppikeinot.)

  • Koppiin ei saa ottaa muita mukaan (paitsi niin pieniä lapsia, että he eivät näe tasolle, jolla ääni kirjoitetaan), äänestyslipun numeroa ei saa näyttää kenellekään, ja lippu pitää itse laittaa ruskeaan vaalikuoreen. Kaikessa voi pyytää ja saada apua, mutta kaikesta sellaisesta, missä joku muu koskee lippuun tai tulee koppiin, tulee pöytäkirjamerkintä, jonka tekemisessä kestää. Ainakaan näin kukaan ei lähde tekemään säännöissä lähtökohtaisesti kiellettyjä asioita kovin usein ja ilman hyvää syytä, kun siitä on niin paljon vaivaa.

  • Jos teet väärän merkinnän lippuun, saat kyllä uuden, kunhan käydään ensin läpi virallinen äänestyslipunrepimisseremonia.

  • Äänestyslippua ei laiteta kuoreen ennen kuin siihen on laitettu leima. Ei muutenkaan kannata tehdä mitään, mitä virkailija ei ole vielä käskenyt tekemään.

  • Leima tulee keskelle, joten älä pidä lipusta kiinni niin, että sormesi ovat muualla kuin reunassa.

  • Sulje vaalikuori liimapuikolla ja laita reilusti liimaa siihen läppään, vaikka sitä sitten meneekin pöytään. Muuten vaalikuori mahdollisesti aukeaa kuljetuksessa ja/tai liimautuu lähetekirjeeseen tai lähetekuoreen ja ärsyttää jotakuta seuraavassa vaiheessa. Jos haluaa väkisin nuolla kuoren sen sijaan, niin nuolee sitten kunnolla.

  • Ja ei, siinä kuoressa ei ole mitään liimatarraa, jonka voisi ottaa pois. Se vain näyttää siltä. Kyllä, se on ärsyttävää. Pitkään on pyydetty sellaisia kuoria, joissa olisi sellainen valmis liima, ja nyt sitten saatiin sellaiset, jotka näyttävät siltä mutta eivät ole.

  • Se liimapuikko on jo valmiiksi auki (todennäköisesti). Siinä valkoisessa päässä on liimaa. Se on mahdollista, että sitä joutuu tuomaan esiin lisää toisesta päästä vääntämällä.

  • Ennakkoäänestyksessä äänestyslippu laitetaan vaalikuoreen, joka laitetaan lähetekuoreen lähetekirjeen kanssa. Lähetekirjeessä lukee, kenen äänestä on kysymys, mutta äänet lasketaan anonyymisti, koska vaalikuoret otetaan keskusvaalilautakunnan toimistossa erilleen lähetekirjeistä ja avataan vasta myöhemmin. Kaikki tuhannet lähetekirjeet laitetaan talteen siltä varalta, jos jotakin yhtä niistä jouduttaisiin tarkastamaan.

  • (Lisäys, jota ei ollut Indeksissä) Oikeasti ennakkoäänestyksessä ei edes tarvitse käyttää uurnaa ollenkaan. Ruskea vaalikuori on uurna siinä mielessä, että se säilyttää vaalisalaisuuden. Varsinaisen uurnan käyttöä suositellaan — sinne siis laitetaan lähetekuoren sisällä olevat äänet ja lähetekirjeet — mutta se toimittaa vain laatikon virkaa. Jos se siis vaikka olisi auki, koska se on niin täynnä, mitään ihmeellistä ei ole tapahtumassa. Siihen eivät kuitenkaan pääse käsiksi kuin vaalitoimitsijat, ja jos et luota heihin, niin kuka luulet, että kuoret ottaa joka tapauksessa päivän lopuksi ulos lähetettäväksi keskusvaalilautakunnalle? Uurnan käytön on tarkoitus lisätä luottamusta, mutta vaikutus voi olla myös päinvastainen, jos sitä täytyy esimerkiksi pitää auki.
  • Kyllä, me olemme jo kuulleet sen vitsin ”keltaliiveistä”. Emme onneksi hirveän monta kertaa, mutta ei se originellia ole.

  • Kannattaa käydä äänestämässä, jotta saadaan tämä demokratia toimimaan.

Tulevien eurovaalien varsinainen äänestyspäivä on sunnuntaina 26.5.2019. Ennakkoäänestys kotimaassa on 15.-21.5.2019.

Advertisements

Butterfly ei ole perhonen englanniksi

Tämä kirjoitus julkaistiin Indeksi-opiskelijalehdessä 2/2019, tosin tämä on editoimaton versio.

Joskus eri kielien tuttujenkin sanojen välillä on yllättäviä merkityseroja. Pohtiessani joitakin esimerkkejä tästä huomasin, että ne paljastavat myös kiinnostavia asioita sekä siitä, miten kielestä toiseen kääntäminen on joskus monimutkaista, että siitä, miten kieli vaikuttaa ajatteluun.

Olin itsekin yllättynyt, kun ymmärsin, että suomen sana perhonen ja englannin sana butterfly eivät tarkoita samaa. Yleensähän niiden sanotaan Suomessa tarkoittavan samaa, ja lisäksi ne kääntyvät usein käytännössä sujuvasti toisikseen.

Sitten on tämä toinen englannin sana moth. Minä ainakin luulin, että se tarkoittaa samaa kuin koiperhonen. Esimerkiksi moth ball on koipallo ja moth-eaten on koinsyömä. Continue reading

Ihmiset, eläimet ja moraali

Tämä kirjoitus julkaistiin Indeksi-opiskelijalehdessä 1/19, tosin tämä on editoimaton versio.

Miksi en itse ole vegaani

En ole vegaani. En ole edes kasvissyöjä.

Tässä halusin kertoa, miksi. En halua kertoa sitä siksi, että minulla olisi hyviä syitä, vaan siksi, että minulla ei oikeastaan ole.

Ajatteluni perusta on yksinkertainen. Syön lihaa suurelta osin tottumuksen ja nautinnon vuoksi. Onko oikein tappaa toinen tuntoinen ja melko älykäskin olento tällaisen syyn takia? Ei ole. Jos valinta olisi yksinkertaisesti, tapetaanko jokin tietty sanotaan nyt selkärankainen eläin sen takia, että saan syödä sen, en voisi mitenkään aikeuttaa tätä valintaa, ellei sitten toisena vaihtoehtona olisi oma nälkäkuolemani tai ainakin minulle aiheutuva hyvin suuri haitta.

Asia muuttuu erilaiseksi silloin, kun kyse onkin siitä, ostanko jonkin muoviin pakatun palan jo tapetun eläimen lihaa. Continue reading

Faidros: Filosofista puhetta

Tämä kirjoitus julkaistiin Indeksi-opiskelijalehdessä 1/19, tosin tämä on editoimaton versio.

Kävin vuoden alussa erilaisen filosofian kurssin, jonka lopputuloksena äänitettiin kunkin kurssilaisen haastattelu tai esitys hänen tutkimastaan filosofisesta aiheesta.

Kurssin pitäjä ja ideoija oli VTM, filosofian tohtorikoulutettava Jari Kärkkäinen, joka halusi ennen kaikkea paikata suomen kielellä tällaisessa muodossa olevan filosofisen viestinnän puutetta.

Kurssi alkoi kaikille avoimella seminaaripäivällä filosofian yleistajuistamiseen ja viestintään liittyen, jossa useammat puhujat esittelivät erilaisia tapoja viestiä filosofiaa ja tuoda sitä laajempaan tietoisuuteen.

Nauhoitetusti ääneen puhuminen saattoi hieman pelottaa filosofeja, koska itse kurssille ei loppujen lopuksi tullut kuin viisi osallistujaa. Siitäkin saatiin aikaan mukava sarja ”ohjelmia”. Alkuseminaarin ja lopun äänityksen lisäksi kurssiin kuului muutama pienryhmätapaaminen, joiden aikana hiottiin esityksen pohjana olevaa seminaaritekstiä puhuttavaksi ja harjoiteltiin äänitykselle puhumista.

Kärkkäinen oli lupaillut, että tekstiään oppii vihaamaan matkan varrella, mutta minulta ainakin sujui sen tiivistäminen ja muuttaminen uuteen muotoon kivuttomasti – ehkä siksi, että minulla on aikaisempaa kokemusta kaikenlaisten tiivistelmien kirjoittamisesta. Valitsin monista seminaaritöistäni aiheen (tietoisuuden vaikea ongelma), jota koskevia ajatuksiani ja niiden selittämistä halusin kehittää. Yleistajuistaminen tosiaan selkeytti ajatuksiani jonkin verran. Loppujen lopuksi en vihannut edes omaa ääntäni sopivasti käsitellyssä lopputuloksessa, mikä oli aika vaikuttavaa.

Itse äänitys suoritettiin Publicumin alla haarailevien käytävien varrelta löytyvässä kaiuttomassa huoneessa. Sen jälkeen Kärkkäinen hoiti äänitysten muokkaamisen uskottavamman kuuloisiksi.

Kokemus oli minusta kiinnostava ja antoisa, ja kehotan kaikkia vähääkään kiinnostuneita kokeilemaan, jos tällainen tilaisuus tarjoutuu uudestaan – filosofiassa tai muissa aineissa. Kehotan myös käymään kuuntelemassa tuotoksiamme. Valmiit äänitteet julkaistiin viikolla 7 hankkeen blogissa, jossa ne säilytetään kesään asti. Oikeudellisista syistä opinnäytteiksi laskettavia töitä ei voi pitää esillä loputtomiin, tosin minä ainakin aion lisätä omani omaan blogiini ja antaa yliopiston blogiin linkin sinne.

Faidros-projektin blogi: https://blogit.utu.fi/faidros/

Äänitteet: https://blogit.utu.fi/faidros/category/aanite/

Äänite: Tietoisuuden vaikea ongelma (Filosofian yleistajuistaminen ja viestintä)

Tämä äänite tehtiin Turun yliopiston filosofian oppiaineen Filosofian yleistajuistaminen ja viestintä -kurssilla kevätlukukaudella 2019. (Alkuperäinen julkaisu.)

Onko tietoisuudella kausaalista voimaa?

Filosofian jatko-opiskelija, VTM Ville Kokko kertoo tietoisuuden vaikeasta ongelmasta. Vaikeus on, että voimme todistaa kaksi toisensa poissulkevaa käsitystä, joista vain toisen on oltava totta.
Kesto 14:51.

Tietoisuuden vaikea ongelma koskee sitä, miksi ei ole olemassa vain fyysisiä tapahtumia esimerkiksi aivoissa, vaan meillä on myös fenomenaalista tietoisuutta eli kokemuksia siitä, että asiat tuntuvat joltakin. Tässä esitetään yksi todistus sille, miksi ongelmaan on todella vaikea vastata. Esitetty ongelma syntyy siitä, että voidaan “todistaa” kaksi päinvastaista asiaa tietoisuuden paikasta maailmassa. Ensinnäkin voidaan esittää hyvä todistus, että tietoisuuden täytyy olla epifenomenaalista, eli se ei vaikuta mihinkään maailmassa. Toiseksi voidaan esittää yhtä hyvä todistus, että tietoisuudella täytyy olla kausaalista voimaa, jolloin se vaikuttaisi maailmaan.

Ensiksi osoitetaan, että tietoisuudella ei näytä olevan kausaalista voimaa. Tästä todistaa se, että kausaalinen voima ei periaatteessa tarvitse tietoisuutta mihinkään. Jos biljardipallo törmää toiseen ja saa sen liikkumaan, ei näytä olevan mitään syytä, miksi sen pitäisi tuntua kenestäkään miltään. Yksinkertainen kausaalinen tapahtuma voi siis tapahtua ilman tietoisuutta. Tietoisuutta ajatellaan tietenkin yleensä olevan vain monimutkaisilla olennoilla kuten ihmisillä. Nykytiede on kuitenkin osoittanut, miten monimutkaiset systeemit voivat koostua yksinkertaisista osista. Jos yksinkertaiset kausaaliset tapahtumat eivät tarvitse tietoisuutta, ja monimutkaisia systeemejä voidaan rakentaa yksinkertaisista osista, tästä voidaan päätellä, että ihmisen mielen kaltainen monimutkainen systeemikin voidaan rakentaa ilman tietoisuutta. Tämän perusteella voisi olla periaatteessa olemassa “zombi”, joka käyttäytyy ulospäin aivan kuin ihminen mutta ei sisäisesti tunne mitään. Tällöin tietoisuus ei vaikuttaisi mihinkään maailmassa, ja voisimme päätellä, että se on jotakin, joka täytyy lisätä tieteen tutkimaan fyysiseen maailmaan.

Toinen todistus kuitenkin on osoittavinaan, että tietoisuudella täytyy olla kausaalista voimaa. Tähän päästään sitä kautta, että voimme useilla tavoilla havaita, että sillä näyttää olevan, ja nämä havainnot ovat niin vahvoja, että emme voi jättää niitä huomiotta. Arkikokemuksen perusteella näemme, että meillä ei voi olla tietoisia tiloja ilman, että ne voisivat vaikuttaa ulkoiseen käyttäytymiseemme, koska havaitsemme ne. Vastaavasti psykologiassa on havaittu, että tietoinen ja tiedoton tiedon käsittely aivoissa eivät tuota samanlaisia tuloksia ihmisen käytöksessä. Lopuksi vielä näyttää selvältä, että tietoisuus on kehittynyt evoluutiossa, mikä tarkoittaa, että sillä on täytynyt olla kausaalista vaikutusta luonnonvalintaan. Näin siis jos tietoisuudella ei olisi kausaalista voimaa, olisi käsittämätön kosminen sattuma, että maailma näyttää käyttäytyvän aivan kuin sillä olisi.

Tästä kaikesta seuraa, että meillä on kaksi vaihtoehtoa, joista kumpaakaan emme voi valita. Jos uskomme, että tietoisuudella ei ole kausaalista voimaa, joudumme uskomaan kosmiseen sattumaan. Jos uskomme, että sillä on kausaalista voimaa, emme pysty selittämään, miksi tämä sitten näytti mahdottomalta. Tämän takia mitkään toistaiseksi ehdotetut selitykset eivät pysty ratkaisemaan ongelmaa edes periaatteessa – eivät yliluonnolliset sen paremmin kuin tieteelliset.

(Kommentti itseltäni:)

Unohdin, että tähän piti laittaa ehdotettua lisälukemista. Tässä on yksi linkki David Chalmersista ja toinen Daniel Dennettistä, joiden nähdään edustavan vastakkaisia kantoja vaikean ongelman suhteen. Olen sympaattinen molempien näkökulmia kohtaan, mutta en ole aivan samaa mieltä kummankaan kanssa.

https://www.areiopagi.fi/2015/06/maailmanluokan-mielenfilosofin-haastattelu-david-chalmers/

https://www.newyorker.com/magazine/2017/03/27/daniel-dennetts-science-of-the-soul

Tieteellisen tiedon kasvu

Tämä teksti koostuu muistiinpanoistani Totuus ja tolkku -keskustelukerhon alustukseen 7.3.2019. Lopussa on myös pätkä, jota en esittänyt alustuksessa, sekä kirjallisuusluettelo.

Kieliasu on aika outo, koska kirjoitin kirjakielellä mutta niin, että ajattelin samalla sitä, miten puhuisin samat asiat.

Olen siis tosiaan filosofian jatko-opiskelija Turun yliopistossa. Väitöskirjani aihe ei oikeastaan liity tähän mitenkään; se on tahdonvapaus ja vastuu. Olen kuitenkin kiinnostunut suunnilleen kaikesta. Olen erityisesti tutkinut tieteenfilosofiaa – olen ehkä enemmänkin kiinnostunut siitä kuin sellaisesta teon ja tahdon filosofiasta, jota päädyin käsittelemään väitöskirjassani. Se johtuu siitä, että luotamme tieteeseen niin paljon ja niin monissa asioissa. Itsekin kyllä luotan siihen paljon. Mutta jos aikoo luottaa johonkin niin paljon, pitäisi olla hyvin selvillä siitä, miksi se on luotettavaa. Muuten siinä ei ole eroa vaikka siihen, jos luottaa pappeihin, jotka sanovat, että tulivuori purkautuu, koska se on vihainen jumala, koska heillä on auktoriteettiasema. Ja kun minulla nyt on tällainen synnynnäinen filosofin asenne, olen miettinyt ja ottanut paljon selvää siitä, miksi tieteeseen pitäisi luottaa enemmän kuin johonkin muuhun tiedon lähteeseen.

Minulla on siis aiheena tieteellisen tiedon kasvu. Tarkemmin sanottuna haluan puhua siitä, miten voimme ymmärtää sen, että tiede todella edistyy ja tieteellinen tieto kasvaa. Mainitsen joitain teorioita, käsitteitä, teoksia ja ajattelijoita nimeltä, ja ne näkyvät myös näissä dioissa, joita käytän. Mutta ylipäätään pyrin esittelemään ajatuksia tiivistetysti ja yksinkertaisesti sen sijaan, että nimeäisin teorioita. Dioihin en ole myöskään laittanut muuta kuin nimiä ja termejä, suuri osa sisällöstä ei ole siellä. Voin laittaa nämä muistiinpanot, joista puhun, myöhemmin blogiini.

Vaikka aivan kaikki eivät varmaan olisi samaa mieltä, ensinäkemältä näyttää useimmista aika selvältä, että tiede edistyy ja saa selville aina uusia asioita maailmankaikkeudesta. Ja tosiaan, että tiede on erityisen luotettava tapa saada asioita selville. Tiede on menestynyt, sen avulla pystytään vaikka lentämään Kuuhun, ja siitä näkyy, että aina on meneillään jotain tutkimuksia, joissa katsotaan, millainen maailma oikeasti on. Paljon resursseja käytetään nimenomaan asioiden tutkimiseen eikä esimerkiksi vain markkinointiin. Lisäksi tieteellä on pitkä historia, jonka aikana on luotu aina tarkempia teorioita. Tiede näyttää sikäli edistyvän aivan eri tavalla kuin kaiken maailman uskomukset ja sellaiset, mitä kutsutaan pseudotieteiksi, eli jotka vain ovat olevinaan tieteellisiä.

Mutta sitten, jos ruvetaan katsomaan asiaa lähemmin, miten tiede toimii ja miksi se on luotettavampaa kuin jokin muu, asiat menevätkin monimutkaisemmiksi. Continue reading

Miggä ihmme Turru mure?

Turrun mureTurun ylioppilaslehden numerossa 5/2107 haastatellun Turun murteen asiantuntijan Tommi Kurjen mukaan “Turkulaiset nuoret eivät koe puhuvansa Turun murretta, koska he eivät käytä vanhempien tai isovanhempien käyttämiä murresanoja.”

No eivät varmaan. Turun murre on ainoa murre, jota kukaan ei koskaan puhu missään. Yksi tyyppi puhui ennen radiossa, mutta nyt se “Uutissi Turust” -ohjelma on kuulemma lopetettu.

Varmasti turkulaisilla on oma tunnistettava puhetapansa, mutta sitä ei missään tapauksessa pidä sekoittaa Turun murteeseen. Turun murre on jotakin, jota esiintyy “Uutissi Turust” -ohjelman lisäksi esimerkiksi Aku Ankan murteella kirjoitetuissa erikoisnumeroissa ja ylipäätään joka paikassa, missä on kirjoitettua murretta. Meille kerrotaan aina, että tämä on Turun murretta. Joten, okei. Se on sitten Turun murretta. Ja Turun murretta ei sitten puhu kukaan, koska turkulaiset eivät ainakaan puhu sillä tavoin. Olen kerran kuullut jonkun sanovan tunteneensa yhden ihmisen, joka puhui siten, mutta luonnossa en ole sitä kuullut. Continue reading