Determinismi ja tahdonvapaus (Studia Varjomafia)

Tässä ovat muistiinpanoni epämuodollista Studia Varjomafia 3 -seminaaria 21.9.2019 varten. Mukana ovat myös kursiivilla merkittyinä kaksi osiota, joita en esittänyt, ensimmäistä siksi, että päätin jo etukäteen sen olevan turha, ja toista siksi, että aika loppui.

Alla on myös ladattavissa käyttämäni Powerpoint-esitys:

Annoin tälle esitykselle otsikoksi aika geneerisesti ”determinismi ja tahdonvapaus”. Olisi voinut keksiä jotain ovelampaa vaikka ainakin alaotsikoksi, mutta eipä tullut tehtyä niin. Tietenkin itse ajattelen, että olen keksinyt väitöskirjassani tavallista kiinnostavamman lähestymistavan aiheeseen. Sen otsikossa taas vasta alaotsikko on geneerinen. Koko otsikko on ”Vapauden paradoksi: Determinismi, tahdonvapaus ja vastuu”. Tai oikeastaan sama englanniksi. Niin kuin voi päätellä, käsittelen tässä esityksessä kahta näistä kolmesta asiasta, eli en sano paljoa vastuusta. Otan sen vain annettuna, mikä on ihan päin vastoin kuin väitöskirjassani, jossa kyseenalaistan kaiken.

Kysymys determinismistä ja tahdonvapaudesta on tietenkin vanha filosofinen kysymys. Se voidaan esittää muodossa ”Onko meillä vapaa tahto, vai onko kaikki ennalta määrättyä?” Tai ainakin ne, jotka eivät tunne aihetta, esittävät sen usein tässä muodossa.

Oikeasti tämä menee aivan ohi nykyajan filosofisesta keskustelusta. Tässä kysymyksessä tulee oletus, että vaihtoehdot ovat, että kaikki on jotenkin ennalta määrättyä, tai sitten ihmiset ovat vapaita. Varsinkin niin, että jonkinlainen determinismi eli asioiden ennalta määräytyneisyys sulkee pois vapauden. Toisin päin, että vapauden kanssa sopii yhteen se, ettei kaikki ole ennalta määrättyä.

Oikeasti filosofinen väittely tahdonvapaudesta ja determinismistä on jo pitkään koskenut enemmänkin sitä, onko determinismi yhteensopiva tahdonvapauden kanssa vai ei. Lisäksi ilmeisesti yleisin kanta on kompatibilismi eli se, että ne ovat yhteensopivia.

Ja sitten on tietenkin se, että on perusteita sanoa, että indeterminismi eli determinismin kielto on ristiriidassa tahdonvapauden kanssa.

Okei, nyt on jo aika selittää tarkemmin, mistä on puhe. Mitä nämä tahdonvapaus ja determinismi ovat, jotka joko sopivat yhteen tai eivät? Olisi kiva lähteä ensin tahdonvapauden määrittelystä, koska se on kaikkein keskeisin käsite. Tässä tapauksessa käy kuitenkin niin, ettei se ei toimi. Ihmisillä on erilaisia ajatuksia siitä, mikä on ”oikeaa” tahdonvapautta. Kyse ei ole vain siitä, että on erilaisia tahdonvapauden käsitteitä, joista voisin valita jonkin yhden ja lähteä puhumaan siitä. Tahdonvapauden ajatellaan olevan jotain, mikä on tärkeää ihmiselle. Erimielisyydet koskevat siis myös (ja ennen kaikkea) sitä, minkälainen tahdonvapaus on tärkeää ja ylipäätään edes kiinnostavaa. Eihän olisi mitään kysymystä siitä, onko tahdonvapaus yhteensopivaa determinismin kanssa, jos heti alussa määriteltäisiin se niin, että se on tai ei.

Eli lyhyesti sanottuna tahdonvapauden määritteleminen täytyy jättää käsittelyn loppuun alun sijasta. Toisaalta tästä sai jo vähän vihjettä siitä, mitä sillä tarkoitetaan. Ainakin se on jotain, mitä ihmiset yleensä ajattelevat haluavansa. Ihan jo psykologiakin näyttää, että ihmisiin vaikuttaa paljon se, kuinka vapaita he kokevat olevansa. Sama vastuun suhteen, joka yleensä liitetään vapauteen. Ihmiset eivät yleensä pidä ajatuksesta, että he eivät olisi vapaita myös tahdonvapauden mielessä. Ja ihmisistä tulee vastuuttomia, jos he uskovat, etteivät he ole vastuussa. Ei siis ihme, että tätä on pidetty tärkeänä aiheena ja se herättää tunteita.

Determinismi sen sijaan kannattaa määritellä jo alussa. Tietenkin oikeasti käytän tässä vaiheessa jälkiviisautta sen suhteen, millaisen määritelmän olen nähnyt kattavan sen, mikä on olennaista.

Yleisesti sanottuna determinismin idea on se, että maailma on sellainen, että kun maailmankaikkeuden aikaisempi tila oli jonkinlainen, se määrää tarkasti sen, mikä maailman tila tulee olemaan tulevaisuudessa. Tarkemmin sanottuna olen käyttänyt määritelmää, että jos maailmankaikkeus on deterministinen, niin luonnonlait ovat sellaiset, että vain yksi tuleva maailman tila on mahdollinen kunakin hetkenä. Periaatteessa siis jos tietäisi tarkkaan, millainen maailma on tiettynä hetkenä ja millaiset luonnonlait ovat, tietäisi myös, millainen maailma on minäkin hetkenä tulevaisuudessa. Tässä ei nyt kuitenkaan varsinaisesti ole kyse tietämisestä tai ennustamisesta vaan siitä, miten maailma itsessään toimii. Asia on kuitenkin kätevä ilmaista sen kautta, mitä voi tietää.

Tässä oli siis kyse siitä, jos koko maailmankaikkeus olisi deterministinen. Voisi myös olla, että se on jotenkin osittain. Jos yksinkertaisuuden vuoksi sanotaan, että tietty alue maailmankaikkeudesta olisi deterministinen, mutta jokin toinen ei. Silloin ei voisi vain sanoa, että maailmankaikkeuden osa on deterministinen, jos siinä osassa maailmankaikkeutta vain yksi tulevaisuus on mahdollinen. Mitä, jos alueen ulkopuoliset indeterministiset tapahtumat vaikuttaisivat siihen, mitä alueen sisällä tapahtuu? Koska ne eivät olisi deterministisiä, ei voisi tietää, millä tavalla ne vaikuttavat, ja koska ne voisivat vaikuttaa useammalla tavalla, useampi tulevaisuus olisi mahdollinen myös deterministisellä alueella. Toisaalta jos alueen ulkopuoliset asiat eivät voisi vaikuttaa siihen mitenkään, miten ne sitten olisivat osa samaa maailmankaikkeutta?

Tietenkin voisi sitten sanoa, että vain jokin maailmankaikkeuden osa ei voi yksinään olla deterministinen jos muu maailmankaikkeus ei ole, mutta on hyödyllistä tietää, mitä osittainen determinismi tarkoittaisi. Siksi sen voi määritellä näin: maailmankaikkeuden osa O on deterministinen, jos siellä on mahdollinen vain yksi tulevaisuus ottaen huomioon a) luonnonlait, b) O:n sisällä aiemmin vallinneet olosuhteet ja c) sen, mitä vaikutuksia O:hon tarkkaan ottaen kohdistuu O:n ulkopuolelta. Eli jos indeterministinen maailmankaikkeus vaikuttaa O:hon yhdellä tavalla, niin siellä voi tapahtua eri asioita kuin jos se vaikuttaa toisella tavalla, mutta aina, jos se vaikuttaa jollain tietyllä tavalla, niin O:ssa voi tapahtua vain yhdellä tavalla.

On yksi asia, joka kannattaa ottaa huomioon determinismin määrittelyssä, vaikka niin ei välttämättä yleensä tehdä. Tämä on sellainen asia, jota rupeaa näkemään joka puolella, kun sitä on ajatellut tarpeeksi. Asia on kuvauksen eri tasot. Olen tähän mennessä puhunut sillä oletuksella, että determinismi on totta jollakin pohjimmaisella ”Kaiken teorian” tasolla, jota fysiikka ei ole vielä edes löytänyt. Siitä voisi kuitenkin puhua myös esimerkiksi psykologisella tasolla: jos voisi kuvata ihmisen mielen toiminnan niin tarkasti, että siinä kuvauksessa olisi omat lakinsa, joita ihminen aina seuraa. Se olisi eri asia, koska siinä ei puhuttaisi mistään alkeishiukkaisista tai mistä Kaiken teoriassa sitten puhuttaisiinkaan.

Voisi olla myös niin, että determinismi pätisi pohjimmaisella fysikaalisella tasolla, mutta ei ylempänä. Oletetaan vaikka niin, että kaikkien alkeishiukkasten tarkat tilat tietämällä tietäisi kyllä kaiken, mitä maailmassa tulee tapahtumaan. Samalla voisi olla kuitenkin niin, että psykologinen determinismi ei vallitsisi, koska ihmisen psykologiset tilat tietämällä ei voisi tietää, mitä ihminen tulee tekemään. Tämän täytyisi tarkoittaa, että samat ihmisen psykologiset tilat voisivat toteutua fysikaalisella tasolla hiukan eri tavoilla niin, ettei psykologiset tilat tietämällä tietäisi tarpeeksi maailmasta tietääkseen varmasti, mitä tapahtuisi seuraavaksi.

Voisi periaatteessa olla myös toisin päin: ihmisen psykologisten tilojen tasolla vallitsisi determinismi, mutta alkeishiukkasten tasolla ei. Tähän vaadittaisiin, että alkeishiukkasten käyttäytymisessä olisi indeterminismiä jossain tietyissä rajoissa niin, että jotkin niiden muodostamat suuremmat kokonaisuudet käyttätyisivät kuitenkin aina samalla tavoin. Tässäkin tapauksessa yhtä psykologista tilaa vastaisi useampi mahdollinen alkeishiukkasten tilojen yhdistelmä. Sen voisi tietää, mikä psykologinen tila tulee seuraavaksi, mutta ei sitä, miten alkeishiukkaset tarkkaan ottaen järjestäytyisivät sen aiheuttaakseen.

Kuvauksen tasoja on tietenkin muitakin, vaikka kemiallisia, biologisia, yhteiskunnallisia ja niin edelleen. Psykologisiakin voi olla vaikka kuinka monta. Tärkeää tässä on se, että determinismi yhdellä tasolla ei tarkoita sitä toisella tasolla.

Vapaasta tahdosta ja determinismistä puhuttaessa oletetaan kuitenkin yleensä determinismin olevan sillä oletetulla perustavalla fysikaalisella tasolla, jos sitä on. Vähän siihen tapaan, että jos oikein ajattelee asiaa, niin kyllä se loppujen lopuksi on niin, että kaikki on aiempien tilanteiden ennalta määräämää.

Onko oikea maailma sitten muuten deterministinen? Siitä ei ilmeisesti voi sanoa muuta kuin että asia on monimutkainen eikä kukaan oikeasti tiedä. Yleensä sanotaan, että klassinen fysiikka on determinististä mutta kvanttifysiikka on indeterminististä, mutta John Earmanin kirjan A Primer to Determinism mukaan esimerkiksi klassinen fysiikka ei ole oikeasti ihan determinististä ja kvanttifysiikka ei ole välttämättä indeterminististä. Minun ei kuitenkaan tarvitse vastata tähän kysymykseen, koska tulen siihen lopputulokseen, että determinismi ylipäätään ei ole kovin olennainen tahdonvapaudelle.

Eli miksi siis determinismin ajatellaan uhkaavan tahdonvapautta? Siinä on lähinnä kaksi näkökulmaa.

Ensinnäkin jos lähtee ajattelemaan asiaa, niin huomaa, että jos determinismi vallitsee, niin mikä tahansa ihmisen valinta johtuu lopulta asioista, jotka tapahtuivat ennen ihmisen syntymää. Determinismin mukaan kaikki, mitä tapahtuu, määräytyy jo aiemmasta, joten kaikki, mitä sinä valitset, tapahtuu välttämättä sen takia, mitä tapahtui jo paljon aiemmin. Tästä voi sitten tulla olo, että eihän siinä itse mitään valintaa tee, kun kaikki on jo ennalta määrättyä eikä siihen voi vaikuttaa siinä mielessä, että ei ole mahdollista, että muu kuin yksi asia tapahtuisi.

Tästä päästiinkin jo seuraavaan jossa, jossa determinismi näyttää olevan risitiriidassa vapauden kanssa. Voisi ainakin väittää, että meistä tuntuu, kun teemme valintaa, että voimme valita eri vaihtoehtojen välillä – ja että jos niin ei ole, meillä ei ole vapautta valita. Tätä on kuitenkin hankala sovittaa mielessä yhteen sen kanssa, että determinismi olisi tosi ja vain yksi vaihtoehto on kuitenkaan mahdollinen. Jos sitä ajattelee sillä tavalla, tuntuu helposti, että eihän siinä silloin mitään valintaa ole. Jos tuodaan vastuu vähän mukaan tähän, miten kukaan voi olla vastuussa mistään, minkä valitsemisessa ei ollut vaihtoehtoja?

On kyllä olemassa kolmaskin determinismiin liittyvä uhka, mutta se ei oikeastaan liity determinismiin perustavalla fysikaalisella tasolla vaan erilaisilla korkeammilla tasoilla. Jos vaikka jonkinlainen geneettinen determinismi takaisi, että jostakusta ihmisestä tulee väistämättä rikollinen, tämäkin vaikuttaa ristiriitaiselta vapauden kanssa. Jos kleptomania tai addiktio aiheuttaisi sen, että ihminen käyttäytyy edes suunnilleen aina, tai usein, pakonomaisesti tietyllä tavalla tietyssä tilanteessa, sekään ei kuulosta vapaalta. Tässä on kuitenkin kyse enemmänkin siitä, että ihminen ei pysty toimimaan toisin vaikka hänellä olisi siihen kuinka hyvä syy tai vaikka hän kovasti haluaisi. Determinismi ylipäätään ei sulje pois sitä, että ihminen tekee jollakin tavoin, koska hänellä on syy tai koska hän haluaa. Syy tai halu voi deterministisesti aiheuttaa sen, että käyttäytyy jollain tavalla. Myös jos ei halua seurata jotain haluaan, sen täytyy tarkoittaa, että on toinen halu, jonka perusteella haluaa vastustaa sitä ensimmäistä halua, eikä determinismi sulje pois sitä, että seuraisikin sitä toista halua. Jos ihmiset huolehtivat tällaisesta huolehtiessaan determinismistä, he ajattelevat sitä väärällä kuvauksen tasolla.

Tässä vaiheessa voi näyttää siltä, että jotta ihminen voisi olla omien tekojensa aiheuttaja ja jotta eri vaihtoehdot olisivat mahdollisia, tarvittaisiin indeterminismiä. Ehkä siis indeterminismiä tarvitaan vapauteen. Näin on helppo olettaa, mutta jos asiaa tarkastelee lähemmin, huomaa, että se näyttää yhtä ongelmalliselta kuin determinismi.

Jos jokin ihmisen valinta on indeterministinen, valinta olisi voinut olla toinen täsmälleen samassa tilanteessa. Se ei kyllä itse asiassa ole yhtään hyvä asia. Sanotaan, että haluat mennä lenkille ja se on sinusta hyvä idea, ja siksi menet lenkille. Sitten lisätään indeterminismiä. Nyt voitkin yhtäkkiä päättää, ettet mene lenkille, vaikka sinulla ei ole mitään hyvää syytä olla menemättä. Voi vain yhtäkkiä käydä niin, ettet mene. Okei, no mitä jos indeterministinen vapaus koskee vain tärkeämpiä päätöksiä? Sinun pitää päättää, panostatko paljon rahaa uuteen autoon. Tarkasteltuasi asiaa huolellisesti huomaat, ettei sinulla ole siihen varaa. Siksi et osta autoa. Lisätään indeterminismiä: saatatkin silti ostaa auton ja joutua taloudellisiin ongelmiin. Okei, koskisiko se vain sellaisia asioita, joissa sinulla ei ole vahvaa syytä valita tavalla tai toisella? Mutta jos niin on, niin miksi olisi niin tärkeää olla niin sanotusti vapaa vain valinnoissa, joissa molemmat vaihtoehdot ovat yhtä hyviä? Siinähän se juuri ei ole tärkeää, kumman valitsee. No entäs sellaiset tapaukset, joissa pitää tehdä nimenomaan tärkeä päätös, mutta on yhtä vahvat syyt molempiin suuntiin? No, silti ei voi valita molempia yhtä aikaa, joten mihin se vaikuttaa, jos valinta on indeterministinen? Molemmat vaihtoehdot seuraavat yhtä hyvin omista motiiveistasi, joten miksi olisi jotenkin erityisen hyvä asia, että valinta niiden välillä on fysikaalisella tasolla satunnainen?

Toinen näkökulma, miksi vapauteen tarvittaisiin indeterminismiä, olisi se, että ihminen olisi omien valintojensa äärimmäinen aiheuttaja – etteivät hänen syntymäänsä edeltävät olosuhteet määräisi hänen tekojaan ennalta. Mutta miten valinnat voivat olla sinun omiasi, jos ne eivät seuraa sinun omista haluistasi ja muista motiiveistasi? Voiko omat motiivinsa valita? Varmaan jossain mielessä, mutta minkä pohjalta valinta tehdään? Miten voit tehdä valinnan, jos et ole jo jonkinlainen ja omaa motiiveja? Jos täytyy olla jo motiiveja ennen kuin voi valita mitään, silloin niiden motiivien on täytynyt olla jo valmiina, ennen kuin itse tekee mitään valintoja. Ja varmaan voi valita jossain mielessä, mitä omista motiiveistaan seuraa, mutta jos valinta on indeterministinen, sitten se on taas satunnainen samalla tavalla kuin edellä; jokin vaihtoehdoista vain tulee valituksi ilman mitään syytä.

Jos taas ajatellaan vastuun kautta, miksi ihminen olisi vastuussa juuri siitä teosta, jonka hän sattuu tekemään, jos mikään ei määritä sitä, minkä teon hän tekee, eikä hän itsekään voi mitenkään taata sitä etukäteen?

Kun selittää tällä tavoin, miten indeterminismi tarkoittaa satunnaisuutta eikä siitä ole hyötyä vapaudelle, monet ihmiset haluavat sanoa vastaan. Heidän mielestään pitäisi ajatella niin, että kun ihminen valitsee, se ei ole kumpaakaan. Valinta ei ole aikaisemman determinoimaa eikä se ole satunnaista, vaan se tapahtuu niin, että ihminen itse valitsee. Se ei kuitenkaan ole loogisesti koherentti vaihtoehto. Joko valinta on deterministinen tai ei. Jos se ei ole, se on indeterministinen. Se, että sanotaan, että ihminen itse valitsee, ei poista sitä, että joko on olemassa vain yksi mahdollisuus, mikä valinta on, tai sitten ei. Jos on olemassa useampia mahdollisuuksia, mikään ei silloin varsinaisesti määrää, mikä niistä tulee valituksi. Silloin se on satunnaista. Voisi periaatteessa olla niin, että valinta on satunnainen ja samalla ihminen kokee vahvasti, että hän itse tekee sen. Silti hän ei varsinaisesti hallitsisi sitä, mikä valinta tapahtuu, koska siihen ei olisi mitään syytä, miksi se valinta tehdään eikä jotain muuta. Indeterminismi voi tietenkin olla vain pienessä osassa, esimerkiksi valitsemassa suunnilleen yhtä vahvojen motiivien välillä, mutta joka tapauksessa se vain vähentää hallintaa lisäämällä edes hiukan satunnaisuutta.

Vaikka loogisesti ei ole mitään kolmatta vaihtoehtoa determinismin ja indeterminismin lisäksi, on kiinnostavaa miettiä, olisiko olemassa jotkin kolme psykologista vaihtoehtoa. Palaan siihen myöhemmin.

Eli nyt ollaan päästy siihen, että determinismi näyttää olevan ristiriidassa tahdonvapauden kanssa, koska se tarkoittaa, että vain yksi vaihtoehto on mahdollinen, ja että kaikki, mitä ihminen valitsee, on ennalta määrättyä… mutta myös että indeterminismi näyttää olevan ristiriidassa tahdonvapauden kanssa, koska se tarkoittaa, että valinnat tapahtuvat ainakin osittain satunnaisesti eikä niitä voi hallita, eivätkä satunnaiset tapahtumat johdu ihmisestä itsestään. Jotkut ajattelevatkin, että tämä todistaa tahdonvapauden mahdottomaksi riippumatta siitä, onko determinismi tosi.

Ehkä onkin niin, että ihmisellä on tyypillisesti jonkin verran keskenään ristiriitaisia intuitioita sen suhteen, mitä tahdonvapaus tarkoittaa. Koska ne ovat keskenään ristiriitaisia, ei voi olla olemassa mitään sellaista, mikä vastaisi niitä kaikkia. Jos kysymys oli kuitenkin se, missä mielessä tahdonvapaus on olennaista ja kiinnostavaa, niin ei ole pakko seurata kaikkia intuitioita. Voidaan esimerkiksi muodostaa kaksi eri mallia tahdonvapaudesta, joista toiseen kuuluu osana indeterminismi ja toiseen determinismi, ja katsoa, mitä ne tarjoavat. Tässä on nyt sellaiset kaksi mallia. En perustele niiden kaikki yksityiskohtia, mutta niille on kyllä olemassa perustelut.

Indeterministinen malli ensin. Indeterministisessä mallissa olisi mahdollista, että valita tapahtuu toisin jopa täysin samasta tilanteesta. Tämä on mahdollista joko joka valinnan kohdalla tai joissain tietyissä valinnoissa. Sen selittämiseksi, miten satunnaiset valinnat voivat olla ihmisen omia, ajatellaan, että jotkin satunnaiset tapahtumat nyt vain ovat ihmisen valintoja ja kuuluvat hänelle. Se on metafyysinen totuus. Voidaan sanoa, että ihmisen motiivit aiheuttavat ne indeterministisesti, tai että niitä ei aiheuta mikään mutta ne ovat silti ihmisen valintoja, tai että ihminen substanssina jotenkin aiheuttaa ne suoraan. Niillä eroilla ei ole tässä kohdin väliä.

Tässä mallissa siis ihminen ei voi hallita valintojaan sikäli, että ne ovat satunnaisia, mutta ne ovat hänen omia valintojaan sikäli, että ne nyt vain ovat.

Sitten deterministinen malli. Ihmisen on mahdollista valita periaatteessa millä tahansa tavalla kunhan siihen on jokin edeltävä syy, mutta ottaen huomioon kaikki mahdolliset vaikuttavat syyt, ei ole mahdollista, että hän valitsee toisin. Sille, milloin valinnat ovat vapaita, tarvitaan jokin tarkempi kriteeri, kuten että ihminen pystyy tarpeeksi hyvin ottamaan huomioon eri perusteet valintaa tehdessä. Ihminen on valintojensa tekijä sikäli, että ne seuraavat hänen ominaisuuksistaan, motiiveistaan ja harkintaprosessistaan. Hän ei kuitenkaan ole tekojensa äärimmäinen aiheuttaja.

Huomatkaa, että tämä malli tarvitsee determinismiä sikäli, että mitään satunnaisuutta ei hyväksytä, koska silloin ihminen ei olisi tässä mielessä tekojensa aiheuttaja. Indeterminismi ei auttaisi sitäkään, että voi mahdollisimman hyvin ottaa huomioon eri perusteet valintaa tehdessä.

Nämä kaksi mallia ovat kumpikin sisäisesti ristiriidattomia. Toinen vastaa indeterminismiä vaativiin intuitioihin ja toinen determinismiä vaativiin. Nyt pitää tarkastella sitä, miten kumpikin vastaa siihen, mikä vapaudessa on arvokasta meille.

Kuvitellaan taas yksi esimerkki. Oletetaan, että sinulla on äiti, ja et halua tappaa häntä. Olet keittiössä äitisi kanssa laittamassa ruokaa ja pilkot lihaa isolla veitsellä. Voisit periaatteessa kääntyä ympäri ja puukottaa äitiäsi veitsellä, mutta et missään tapauksessa halua tehdä niin.

Mikä on tilanne deterministisessä tapauksessa? Et halua tehdä niin, joten et tee niin. Inkompatibilistien mukaan tämä siis ilmeisesti tarkoittaa, että et ole yhtään vapaa, koska ei ole mahdollista, että tekisit toisin.

Mikä sitten on tilanne indeterministisessä tapauksessa? Et halua puukottaa äitiäsi, mutta koska halusi ei determinoi käytöstäsi, saatat kääntyä ympäri ja iskeä minä hetkenä hyvänsä. Lisäksi koska tämä on sitä todellista vapautta, olet silloin vastuussa teostasi, juuri siksi, että teit sen ilman syytä.

Voiko kukaan keksiä minkään esimerkin, jossa olisi syytä haluta valinnan olevan indeterministinen?

On syytäkin haluta välttää mitään geneettistä determinismiä, tai muuta missä ei voi oikeasti tehdä harkittua valintaa. Jos kuitenkin determinismi pätee valintojen suhteen siten, että ihminen luotettavasti ja järkevästi toimii omien motiiviensa ja harkintansa pohjalta, niin siinä ei ole mitään ongelmaa. Sellainen luotettavuus puolestaan lähinnä vaatii determinismiä. Indeterminismiä voi tietenkin olla hiukan jossain mukana, vaikka silloin, kun on yhtä hyvät syyt valita kaksi eri asiaa. Jos sitä on vain vähän, se ei ehkä haittaa. Aika vaikea olisi tästä sanoa, että se on vapauden edellytys.

Jos nyt determinismi ei haittaa mitenkään olennaisesti tahdonvapauden suhteen vaan on pikemminkin sen yksi edellytys, miksi sitten monista ihmisistä tuntuu, että se on ongelma? Huomaan silloin tällöin, että joistakin asioista keskusteltaessa ihmisten ajattelu tuntuu ikään kuin juuttuvan tiettyihin uriin. Perustelut eivät tehoa, ja jos heiltä yrittää kysyä olennaisia kysymyksiä heidän mielipiteestään, ei saa vastausta vaikka yrittäisi monta kertaa. (Tietenkin kuin näin näyttää käyvän, on mahdollista, että itse on se, joka ei tajua.) Tämä aihe näyttää olevan yksi esimerkki. Usein esimerkiksi joku ei voi ottaa vastaan sitä, että valinta on silti joko deterministinen tai indeterministinen, vaikka kuinka hokisi, että ihminen itse tekee valinnan. Näyttää siltä, että ihmisillä on vahvasti erilaisia automaattisia ajattelumalleja esimerkiksi juuri tahdonvapauden suhteen. Sitten kun alkaa oikeasti ajattelemaan asioita syvemmin, nämä mallit eivät toimi ja se tuntuu todella oudolta. Minä itsekin koen, että determinismin ja tahdonvapauden ajattelu yhtä aikaa ei jotenkin toimi, vaikka ymmärrän samalla ihan hyvin, miten siinä ei tarvitse olla mitään ogelmaa.

Tätä pitäisi oikeasti tutkia empiirisesti psykologiassa, mutta tahdonvapauskeskustelun pohjalta asia näyttää menevän jotenkin näin. Ihmiset ymmärtävät luonnostaan tai ainakin helposti kolmella tavalla, miten selitetään, miksi asiat tapahtuvat.

Ensiksi, asiat voivat tapahtua yksinkertaisen kausaalisuuden kautta. Ne seuraavat lainmukaisesti edeltävistä syistä. Kenelläkään ei ole tässä mitään valintaa.

Toiseksi, asiat voivat olla satunnaisia. Niille ei ole varsinaisesti mitään syytä, ne vain sattuvat tapahtumaan niin. Tässäkään ei kenelläkään ole mitään valintaa.

Kolmanneksi, asiat voivat tapahtua siksi, että joku tekee valinnan tehdä jotain ja on siitä vastuussa.

Se, että joku tekee valinnan, käsitetään oikeasti lähinnä deterministisesti. Yleensä siihen on jokin syy. Mutta kun ruvetaan ajattelemaan kaikenkattavaa determinismiä, ajatus tuntuukin hakeutuvan siihen ensimmäiseen, kausaaliseen ajattelutapaan, jossa kaikki toimii yksinkertaisten lakien mukaan eikä joukkoon mahdu järkevää valintaa. Näytää siltä, että valintaan perustuva ajattelutapa toimii vain niin kauan, kun ei ajatella sitä pidemmälle taaksepäin, että ihminen itse tekee valintansa. Jos ruvetaan ajattelemaan, mitkä syyt johtivat valintaan, ja vielä otetaan mukaan se, että ne johtivat siihen deterministisesti tai kausaalisesti, niin sellaista ajatteluahan normaalisti harrastetaan vain silloin, kun selitetään, miksi joku ei ollut vastuussa teostaan. Siinä tapahtuu jotenkin näkökulman vaihdos, ja se ei enää tunnu siltä, miltä vapaiden valintojen ajatteleminen tuntuu. Aivan liian usein on lähdetty tästä ja päätelty, että determinismi on uhka vapaudelle. Sitten ei kuitenkaan tajuta, että indeterminismi on vain satunnaisuutta. Ajatellaan, että determinismin kieltämällä voi siirtyä kausaalisesta selitystavasta ihmisen valinnan sisältävään selitystapaan ja että se satunnaisuus on eri asia.

Olen keksinyt ajatuskokeen, joka osoittaa, miksi on järkeä kokea, että voisi valita toisin, ja kokea, että pitäisi voida valita toisin, jos on vapaa – vaikka toisin tekemisen mahdollisuudesta ei ole mitään hyötyä, jos se tarkoittaisi indeterminismiä. Oletetaan, että on maailmankaikkeus, joka on deterministinen. Siellä on olentoja, jotka ovat tietoisia mutta joiden valinnat koostuvat aina siitä, että ne päättävät eri vaihtoehtojen välillä deterministisesti, niin, että vain yksi valinta on lopulta mahdollinen. Kuvittele sellaisen olennon mentaalinen tilanne, kun se aloittaa tekemään jotain valintaa. Se ei ole vielä tehnyt valintaa, eli se harkintaprosessi, joka johtaa valintaan, ei ole vielä tapahtunut. Periaatteessa kyllä on niin, että vain yksi vaihtoehto on mahdollinen jo nyt sen perusteella, millainen maailma on sillä hetkellä. Se valinta ei kuitenkaan toteudu ennen kuin tämä prosessi on käyty läpi. Ja se prosessi koostuu siitä, että olento jollakin tapaa vertailee eri vaihtoehtoja toisiinsa.

Eli kuvittele tosiaan tilanne olennon mielessä kun se alkaa tekemään valintaa. Sen pitää vertailla eri vaihtoehtoja toisiinsa ja päättää niiden välillä. Tässä tilanteessa ei olisi oikein järkeä, jos olennosta ei tuntuisi, että kaikki vaihtoehdot ovat auki sille. Jos ne eivät ole kaikki auki, miten niiden kaikkien välillä pystyy harkitsemaan? Vasta prosessin lopussa voidaan sanoa, mikä yksi vaihtoehto oli ainoa mahdollinen.

Tiivistäen siis tässä lähdettiin siitä, että maailmankaikkeus on deterministinen, ja silti päädyttiin siihen, että on järkeä, että olennoista sen sisällä tuntuu, että eri vaihtoehdot ovat niille auki. Ei se ole myöskään mikään illuusio, sitä ei vain pidä tulkita niin, että se tarkoittaisi indeterminismiä.

Charles Hartshorne puolusti kirjassaan Omnipotence: And Other Theological Mistakes sitä, että indeterminismi on välttämättöntä vapaudelle. (Hän oli myös yksi harvoja, jotka samalla myönsivät sen tarkoittavan satunnaisuutta.) Hän pyrki yhdessä kohdassa väittämään determinismiä vastaan sanomalla suunnilleen näin: Determinismin olettamisessa ei ole edes mitään mieltä. Miten sitä voisi soveltaa valintoja tehdessään? Etukäteen voi sanoa, että valinta tulee olemaan determinoitu. Jälkeenpäin voi sanoa, että katso nyt, mitä Jumala, luonto tms. laittoi minut tekemään. Mutta itse valintaan sitä ajatusta ei voi soveltaa mitenkään. Siitä ei seuraa mitään.

Tämän pitäisi todistaa, että determinismissä valintojen suhteen on jotain vikaa, koska siitä ei seuraa mitään. Näin voi kuitenkin ajatella vain, jos olettaa determinismin olevan ongelma, ja/tai ajattelee, että siitä pitäisi seurata jotain muuta kuin se, mitä normaalisti ajattelemme vapaudeksi. Jos taas ajattelee determinismin sopivan yhteen tahdonvapauden kanssa, voi ajatella Hartshornen juuri osoittaneen tämän. Oleta determinismi. Mitä ihmeellistä tästä seuraa tahdonvapaudelle? Ei mitään. Kaikki menee oikeasti juuri niin kuin olemme ajatelleetkin sen menevän. Ei ole ongelmaa.

Näin voidaan sanoa, että kompatibilismi toimii. Daniel Dennettillä on hyvä ilmaus sille, miten tähän päädytään, vaikka hän ei itse selitä asiaa kovin selkeästi tai kattavasti. Hänen tunnetun tahdonvapautta käsittelevän kirjansa nimi on Elbow Room: The Varieties of Free Will Worth Wanting. Kyse on tosiaan siitä, millainen tahdonvapauden muoto on haluamisen arvoista. Ainoa syy haluta indeterminismiä on jonkinlainen intuitioon vetoaminen; itsessään siitä ei saa mitään hyvää. Ja emme tosiaan voi olla omien valintojemme viimekätisiä aiheuttajia, koska siinä ajatuksessa ei ole edes järkeä. Sitä ei kuitenkaan ole myöskään mitään syytä surra. Jos voisimmekin olla valintojemme viimekätisiä aiheuttajia, emme saisi siitä mitään muuta kuin sen, ettei meille ehkä tulisi psykologisista syistä tukala olo miettiessämme tahdonvapautta ja universaalia determinismiä. Se nyt ei ole niin paha tai merkittävä asia, kun voimme kuitenkin järjellä nähdä, ettei mitään oikeaa ongelmaa ole. Ei tarvitse ripustaa vapauden tunnettaan ja onnellisuuttaan risririitaiten asioiden varaan vain siksi, että intuitiot menevät vähän sekaisin.

Toisaalta on tietenkin hyvä pohtia asioita ja rakentaa sellaista maailmankuvaa, jossa voi hyväksyä asiat sellaisina kuin ne ovat. On sillä tietenkin väliä, miten tuntee elämän tärkeistä asioista. Minä esimerkiksi näen asian yhä enemmän niin, että kun emme tosiaan voi olla tekojemme äärimmäisiä aiheuttajia, olemme enemmän osa muuta luontoa, ja se historia, joka johtaa meihin ja meidän valintoihimme, on tavallaan osa meitä itseämme. Tämä ei ole kovin konkreettinen väite, vaan näkökulma, jonka kautta voi asennoitua maailmaan. Sen kautta nähtynä vaatimus tekojen äärimmäisenä alkuperänä olemisesta näyttää myös sikäli hölmöltä, että se asettaa meidät liian erilleen ja yksin muusta maailmankaikkeudesta – haluaako sellaista edes?

Sanoin alussa, että jättäisin tahdonvapauden määrittelyn loppuun. Sanon siitä seuraavaksi jotain, mutta oikeastaan se, miten haluan määritellä tahdonvapauden, ei enää kuulu tämän esityksen aiheeseen. Tämä johtuu siitä, että aihe oli ”determinismi ja tahdonvapaus”, ja niistä kahdesta johtopäätökseni on oikeastaan, että ne eivät kauheasti liity toisiinsa. Determinismi on periaatteessa täydellisen tahdonvapauden edellytys, mutta on aika selvää, ettei meillä mitään sellaista täydellistä ole muutenkaan. Väitöskirjassanikin etenen niin, että ensin tarkastelen determinismin ja tahdonvapauden suhteen läpi, ja sitten alan tarkastella tahdonvapautta sinänsä kysymällä, miksi sen ja determinismin välillä on näennäinen ristiriita. (Ja sen jälkeen tutkin vielä vastuuta erikseen ja päädyn yhtenäiseen teoriaan vapaudesta ja vastuusta ja siitä, miten ne liittyvät toisiinsa. Mutta se ei enää liity tähän aiheeseen.)

Eli nyt sitten jonkinlainen määritelmä tahdonvapaudelle. Oikeasti en ole kyllä vielä kirjoittanut tätä osaa väitöskirjasta yhtään kunnolla, enkä ole ihan vielä saattanut ajatuksiani tämän suhteen järjestykseen. Mutta yksi olennainen osa tahdonvapaudesta on perusteherkkyys. Se tarkoittaa suunnilleen sitä, että pystyy valitsemaan toisin, jos siihen on jokin syy. Tämän takia liian korkean tason determinismi – ja tavallaan stereotyyppisesti ajateltu determinismi – on ristiriidassa tahdonvapauden kanssa. Jos olisi niin, että joku toimii samankaltaisissa tilanteissa lainmukaisesti aina samalla tavalla, silloin hän ei pysty tekemään valintaa tehdä toisin vaikka siihen olisi hyvä syy. Ei siis tosiaan indeterministisesti niin, että voi täsmälleen samassa tilanteessa valita toisin ilman mitään syytä, vaan niin, että voi valita toisin sen perusteella, että tilanne on erilainen sikäli, että on syytä valita toisin. Ihminen, joka valitsee samankaltaisissa tilanteissa aina samalla tavalla, olisi esimerkiksi joku kleptomaani, joka ei voi olla varastamatta joka kerta kauppaan mennessään, tai alkoholisti, joka ei voi ottaa yhtä ilman, että rupeaa ryyppäämään. Tietenkin tällaisissa tilanteissa voi olla epävapaa silloinkin, jos kyseessä ei ole täysi determinismi ylemmälläkään tasolla (ja harvoin varmaan onkaan). Jos vaikka antautuu kiusaukseen vain yhdeksällä kerralla kymmenestä, vaikka ei haluaisi ollenkaan, silloinkaan ei ole kovin vapaa. Tai sitten, jos voi toimia eri tavalla vain, jos joku on vieressä uhkailemassa – jos vaikka joku vahtii kleptomaania koko ajan. Ei silti ole kovin vapaa, jos vain sellaisissa tilanteissa pystyy valitsemaan toisin.

Oikeasti tämä herättää kaiken maailman kysymyksiä siitä, että mille perusteille pitää olla herkkä ja kuinka herkkä. Ei voi vaatia sitä, että vapaa ihminen tekisi aina juuri niin, mihin on parhaat perusteet. En mene niihin yksityiskohtiin; niitä on aika paljon, enkä ole vielä selvittänyt niitä kaikkia. Se menee suunnilleen niin, että jos pystyy jollain normaalilla tasolla reagoimaan perusteisiin, silloin voidaan ihmistä pitää jo vastuussa, mutta ihmisen on syytä toivoa ja tavoitella vielä suurempaa vapauden astetta, jossa pystyy enemmän ymmärtämään itseään, toteuttamaan päämääriään, olemaan autenttinen ja näkemään, mikä on todella arvokasta ja toimimaan sen mukaan. Minulla tulee olemaan väitöskirjassa myös lyhyt luku siitä, mitä psykologia sanoo ihmisen vapaudesta tässä mielessä, ja sen perusajatus on, että itse asiassa emme ole kauhean vapaita. Olemme aina tekemässä jotain jostain aivan omituisista tiedostamattomista motiiveista, ja sitten vain rationalisoimme sitä jälkeenpäin. Tästä on minusta kuitenkin tärkeää ajatella ei vain että emme oikein ole vapaita vaan että meidän on tärkeää tavoitella sitä, että voimme tulla itsetietoisemmiksi ja psykologisesti taitavammiksi ja sitä kautta enemmän vapaiksi. Meillä on sekä huomattava tarve että mahdollisuus tulla enemmän vapaiksi, ja siksi meillä on myös velvollisuus tehdä niin.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s