Tiede ja yliluonnolliset selitykset: metodologisen naturalismin tarpeellisuus

Sulkeeko tämän tärkeän ja moninaisen inhimillisen toiminnan silkka luonne pois viittaukset yliluonnollisiin ilmiöihin? Millä tavoin kukaan voisi perustella sellaista väitettä?

-Alvin Plantinga (käännös omani)

No, kun kerran kysyitte…

1. Johdanto

Naturalismi nähdään yleensä yhtenä tieteen peruspilareista. Jotkut kuitenkin kritisoivat tätä näkemystä. On esimerkiksi väitetty, että naturalismi tieteessä on pelkkä irrationaalinen, jopa uskonnon dogmia vastaava valinta, joka sulkee syyttä pois tietynlaiset selitykset ja siten kahlitsee tieteen edistymistä. Tällöin esimerkiksi uskonnollisten ”myyttien” kumoutuminen nykyajan tieteessä voisi joissakin tapauksissa johtua ei siitä, että todisteet sotivat räikeästi niitä vastaan, kuten yleisesti ajatellaan, vaan vain siitä, että tieteen kulttuurissa ei sallita yliluonnollisia selityksiä, olivat ne sitten todellisuudessa parempia tai eivät. (Huomattakoon, että käytän sanaa ”myytti” kulttuurintutkijoiden suosimassa mielessä, eli ei tarkoittamassa epätotta käsitystä vaan kertomusta, joka jäsentää ihmisten ymmärrystä maailmasta. Se ansaitsee silti lainausmerkit tässä yhteydessä, koska tämänkin käsitteen taustalla on oletus naturalismista; myyttejä käsitellään vain ihmisten tuottamina, ja niiden totuusarvoa pidetään epäolennaisena tavalla, joka viittaa oletukseen niiden epätotuudesta.) Kutsun tätä kantaa antinaturalistiseksi argumentiksi. Tarkoitukseni tässä esseessä on osoittaa, että metodologinen naturalismi on päin vastoin apriorisesti välttämätöntä tieteessä, ellei peräti kaikessa rationaalisessa inhimillisessä tiedonhaussa, ja että ei-naturalistiset selitykset ovat problemaattisia muun muassa siinä suhteessa, että niillä ei ole ollenkaan selitysvoimaa.

Esimerkkeinä tieteellisen naturalismin kritiikistä käytän kahta artikkelia — kristillinen opiskelijalehti VIP:n toisen numeron Tapio Puolimatkan haastattelua ja Alvin Plantingan “Whether ID is science isn’t semantics”. (Huomattakoon, että jälkimmäinen lähde ei ilmeisesti enää edusta kirjoittajansa nykyistä näkemystä “ID:stä”.) Kaikki käännökset englanninkielisinä mainitsemistani lähteistä ovat omiani.

2. Metodologinen naturalismi

Harmillista kyllä, Stanford Encyclopedia of Philosophy ei mainitse metodologiselle naturalismille sitä määritelmää, jota aion tässä käyttää. Sen takia joudun ottamaan määritelmän luotettavuudeltaan kyseenalaisemmasta lähteestä eli Wikipediasta. Englanninkielisen Wikipedian mukaan (käyty 20.12.2008) metodologisessa naturalismissa tieteessä oletetaan, että ”havaittavien ilmiöiden selitykset ovat käytännöllisiä ja hyödyllisiä vain, kun ne postuloivat luonnollisia syitä (eli tiettyjä mekanismeja eikä määrittelemättömiä ihmeitä)”. Tällä määritelmällä ei siis ole juuri mitään tekemistä sen Stanford Encyclopediassa annetun määritelmän kanssa, että tieteellä ja filosofialla nähtäisiin olevan jotakin yhteistä, ja se liittyy vain epäsuorasti kysymykseen siitä, voiko tiedettä ja uskontoa harjoittaa rinnakkain (jolloin tieteen naturalismi olisi vain ”metodologista” sikäli, että sitä käytetään oletuksena tieteen parissa, mutta tämän oletuksen ei tarvitse olla metafyysisesti tosi).

Luonnonlailla tarkoitan säännönmukaisuutta, jonka perustella voidaan ennustaa, että relevantisti samankaltaiset objektit käyttäytyvät aina relevantisti samalla tavalla relevantisti samanlaisessa tilanteessa. Luonnolliset syyt ja selitykset ovat siis sellaisia, jotka toimivat luonnonlakien mukaan, mitä luonnonlakeja sitten onkaan. Niiden vastakohtana yliluonnolliset ilmiöt olisivat sellaisia, jotka rikkovat luonnonlakeja ja joita ei näin ollen voi selittää samalla tavoin säännönmukaisesti kuin luonnollisia ilmiöitä. Esimerkkejä yliluonnollisista ilmiöistä ovat tietenkin kummitukset, jumalolennot, ihmeet ja niin edelleen. Metodologisen naturalismin mukaisesti tieteessä siis oletetaan, että kaikki ilmiöt ovat ihmisen selitettävissä. Huomattakoon, että tämän on tarkoitus olla pragmaattinen eikä metafyysinen oletus, tosin tätä erottelua on kritisoitu. Kaikkein rankimmin sitä lienee kritisoitu antinaturalistisen argumentin muodossa.

3. Antinaturalistinen haaste

Tarkastellakseni antinaturalistista argumenttia tieteessä aloitan tekemällä joitakin huomioita tieteen luonteesta. Tämä ei tietenkään ole filosofisesti ongelmatonta, mutta kaikkien ongelmien huomioiminen tässä yhteydessä olisi kuin ottaisi huomioon skeptisismin ongelman väittelyssä siitä, kuka on oikeassa tosiasiakysymyksessä. Toisin sanottuna se johtaisi täydelliseen umpikujaan. Joten, sikäli kuin voimme tietää, tieteen periaatteisiin kuuluu varmasti parhaan selityksen etsiminen havaintoaineistolle ja mahdollisten teorioiden vertailu todisteiden valossa. Tieteellisten hypoteesien on oltava falsifioitavissa ja niihin luotetaan vasta sikäli kuin ne saavat vahvistusta kokemuksesta. Ihmiset, viisaimmatkin, ovat erehtyneet kautta aikain lukemattomissa maailmasta tekemissään hypoteeseissa, mutta voimme luottaa nykyaikaiseen tieteelliseen tietoon juuri sikäli kuin se korjaa itseään ja kohdistaa teorioihinsa jatkuvaa kritiikkiä, jolloin huonot teoriat putoavat ennen pitkää väistämättä (tai ainakin toivottavasti) käytöstä ja uusista teorioista selviävät ne, jotka selittävät uusia asioita ja edistävät tiedettä. Tiede edistyy nimenomaan silloin, kun uudet teoriat johtavat uusiin tutkimuspolkuihin, löytöihin ja selityksiin, ja vaikka etukäteen ei olekaan ehkä mitään täysin rationaalista tapaa valita parasta tutkimussuuntaa, käytäntö osoittaa kyllä jälkeenpäin, oliko valinta tieteen kannalta tuottava.

Antinaturalistisen argumentin väite on, että nykyajan tiedemiehet rikkovat näitä periaatteita vastaan sitoutuessaan naturalismiin. Esimerkiksi professori Tapio Puolimatka sanoo haastattelussaan: ”Nykyisessä tieteellisessä ajattelussa on vikana se, että tutkimuksen lähtökohtia rajataan perusteettomasti. Naturalistinen ateismi otetaan itsestään selvästi tutkimuksen lähtökohdaksi, eikä tätä ennakko-oletusta alisteta lainkaan kritiikille. (…) Tulisi ymmärtää, että naturalismikin on maailmankatsomuksellisesti sidottu lähtökohta[,] ja asettaa se siksi samalle viivalle muiden lähtökohtien kanssa. (…) Jotta tiede voisi kehittyä edelleen, pitäisi olla lupa kokeilla ennakkoluulottomasti kaikkia mahdollisia selitysmalleja ja vertailla niiden selitysvoimaa.” Tieteen ei pitäisi a priori sulkea pois mitään mahdollisia selityksiä tai suosia toisia, vaan kaikkien uusien selitysten pitäisi saada mahdollisuus olla osana teorioita ja tulla testatuiksi todistusaineistoa vastaan, ja kaikkien vanhojen selitysten pitäisi olla avoimia kritiikille ja korjattavissa tai korvattavissa, jos uudet teoriat osoittautuvat niitä paremmiksi. Miksi siis naturalismin pitäisi olla poikkeus säännöstä? Puolimatkan mukaan tämä vain heikentää tieteen tasoa: ”Tällä tavoin tieteen taso laskee, kun ei ole kriittistä vastapainoa, toista näkökulmaa, joka pakottaisi perustelemaan kantaansa ja arvioimaan kriittisesti myös omia lähtökohtiaan.”

Toisena esimerkkinä otettakoon Alvin Plantingan kritiikki oikeuden päätökseen, jonka nojalla ”älykäs suunnittelu” (Intelligent Design eli ”ID”) ei ole tiedettä vaan valepukuista uskonnollista kreationismia. Tähän tekstiin liittyy kysymyksiä siitä, mitä ID itse asiassa väittää (missä suhteessa Plantinga näyttää olevan osittain väärässä), ja siitä, mistä tuomarin on oikeudessa sopivaa päättää, mutta keskityn lähinnä Plantingan väitteisiin tieteen ja naturalismin suhteesta. Hänen mukaansa metodologinen naturalismi ei välttämättä sisälly tieteen epämääräiseen määritelmään, ja yliluonnollisten selitysten poissulkeminen on vain tiettyjen tahojen tekemä kohtuuton vaatimus. Lisäksi hän hylkää ajatuksen yliluonnollisten tai tieteellisten väitteiden erottamisesta muunlaisista testattavuuden avulla, koska yliluonnollisetkin väitteet voivat olla falsifioitavissa ja yksittäiset tieteelliset väitteet eivät välttämättä ole. Palaan tähän myöhemmin yksityiskohtaisemmin.

Vaikka, kuten Puolimatkakin selittää, uuden ajan rationalismin perinteeseen kuuluu tapa halveksia vanhoja ”taikauskoisia” selityksiä, tämä ei tietenkään ole riittävä syy välttää sellaisia tieteessä. Yliluonnollisille selityksille pitäisi antaa sama mahdollisuus tulla koetelluiksi selitysvoimansa suhteen ja potentiaalisesti hyväksytyiksi kuin naturalistisillekin. Kriittisen ajattelun varjolla esiintyvät irrationaaliset muotioikut kahlitsevat tieteen edistystä.

Vai miten mahtaa olla?

4. Naturalismi tieteessä

NATURALISMIKSI kutsutaan ajatussuuntaa, jonka mukaan kaikki olemassaoleva on selitettävissä inhimillisen järjen ja aistihavaintojen pohjalta …

Jotta tiede voisi kehittyä edelleen, pitäisi olla lupa kokeilla ennakkoluulottomasti kaikkia mahdollisia selitysmalleja ja vertailla niiden selitysvoimaa.

VIP-lehti/Puolimatka, korostukset lisätty

Kuten yllä on tullut ilmi, tieteen tarkoitus on etsiä selityksiä. Hyvä uusi teoria selittää havainnot ja ehdottaa uusia tutkimussuuntia ja molemmissa suhteissa lisää tietämystämme. Lisäksi tieteen teorian on oltava falsifioitavissa ja sen pohjalta on voitava tehdä ennusteita. Ei tarvitse ajatella metodologisen naturalismin määritelmää kovinkaan syvällisesti nähdäkseen, että ajatuksessa ei-naturalististen teorioiden vertaamisesta naturalistisiin tasavertaisina tässä suhteessa on jotakin mätää. Itse asiassa vaikka näin tehtäisiin, ne häviäisivät aina. Jos ei-naturalistiset selitykset ovat määritelmällisesti sellaisia, jotka vetoavat voimiin, joita emme voi ymmärtää, ne eivät itse asiassa lisää ymmärrystämme siitä, miten selitettävä ilmiö toimii. Mikä tahansa “selitys”, joka ei ole naturalistinen, on tässä suhteessa samaa luokkaa kuin kaiken “selittäminen” Jumalan erityisenä tekona. Voimme kehittää naturalistisen teorian esimerkiksi elämän synnystä kemiallisten reaktioiden seurauksena muinaisella Maapallolla. Sikäli kuin tämä teoria on tosi, se lisää tietämystämme elämän synnystä ainakin reduktionistisella tavalla; voimme sanoa aiheesta muutakin, kuin että se vain tapahtui, ja viitata sen yhteyksiin kemiaan. (Tietenkään selitysten tieteessä tai muualla ei tarvitse eikä aina pidä olla reduktionistisia, vaan ne voivat olla ainakin myös kontekstualistisia; ks. esim. Ian Stewartin ja Jack Cohenin kirjoja The Collapse of Chaos ja Figments of Reality.) Lisäksi voimme tehdä päätelmiä siitä, kuinka todennäköisesti sama voisi tapahtua jossakin muualla, kuinka suuressa määrin samanlaiset olosuhteet siihen tarvittaisiin ja niin edelleen. Toisaalta voimme myös postuloida, että elämän synnyn syyt olivat ei-naturalistiset, vaikka Jumalan teko tai spontaani ihme, jonka kaltaista ei ole koskaan sen ennen tai jälkeen sattunut koko maailmankaikkeudessa. Jos tällainen teoria olisi vaikka tottakin, tiedämme silloin täsmälleen yhden asian, joka on oikeastaan sama kuin se, jota lähdimme selittämään – että elämä syntyi.

Kysymys ei kuitenkaan ole pelkästään siitä, että ei-naturalistiset selitykset olisivat tieteelle epätoivottavia, koska ne eivät voi edistää tiedettä missään muussa suhteessa. Ne ovat myös mahdottomia konfirmoida, ja mahdottomia kumota, kunhan ne eivät sisällä sisäisiä ristiriitoja. Mitä tahansa asiaintilaa selittämään voidaan keksiä potentiaalisesti ääretön määrä ei-naturalistisia selityksiä, jotka kaikki selittävät sen yhtä hyvin. Tämä johtuu siitä, että ei-naturalistiset selitykset selittävät potentiaalisesti mitä hyvänsä – niiden tarvitsee vain sanoa, että jonkin syyt ovat ihmisjärjelle käsittämättömiä – ja koska ne selittävät mitä hyvänsä, ne eivät selitä yhtään mitään. On helppo sanoa, että oli selitettävä kohde empiirisesti minkälainen tahansa, se johtuu siitä ihmeestä, joka sen alunperin loi tai aiheutti. Siksi ei-naturalistisista selityksistä ei voi tehdä ennustuksia eikä niitä voi falsifioida. Naturalistiset teoriat ovat yhteydessä havaintoihin, koska niistä seuraa, että tiettyjä havaintoja pitäisi pystyä tekemään ja toisia tiettyjä ei; ei-naturalistiset teoriat eivät ole, koska ne voi vain mielivaltaisesti liittää mihin tahansa havaintoihin, eikä millään tietyillä havainnoilla ole väliä teoriaan uskomisen kannalta. On tietenkin mahdollista muotoilla ei-naturalistinen väite, jossa viitataan empiirisiin asioihin, joiden pitäisi olla totta, ja joka voidaan siten falsifioida, mutta jos sellaiseen väitteen taustalla todella olisi teoria, josta se voidaan johtaa deduktiivisesti, tällä teorialla olisi jonkinlainen selittävä rakenne, joten se ei olisi ei-naturalistinen, eikä olisi väitekään. Jos sanotaan, että jonkin asian syy on meille käsittämätön, tämän pohjalta ei voi sanoa yhtään mitään enempää. Ja jos otetaan luotettavan tiedon kriteeriksi jonkinlainen järkevä (ei-triviaali) verifiointi, ei-naturalistiset selitykset eivät voi koskaan saada todistuksia tässä mielessä. On siis hyviä perusteita sanoa, että jos jokin ajatus on todella yliluonnollista ja meille käsittämätöntä, ei voi koskaan olla hyviä tiedollisia perusteita uskoa sellaiseen selitykseen. (En sano mitään muunlaisista perusteista, joita ihmisillä voi olla uskoa yliluonnolliseen.)

Alvin Plantinga olisi tietenkin tästä aivan eri mieltä, mutta hän tarjoaa vain hyvän esimerkin siitä, miksi se on totta. Hänen mukaansa yksittäiset ”tieteelliset” väitteet eivät välttämättä ole falsifioitavissa (kuten ”On ainakin yksi elektroni”) ja yksittäiset yliluonnolliset väitteet voivat olla (kuten ”Jumala on suunnitellut Clevelandiin 800 naulan [n. 360 kg] painoisia jäniksiä”). Ensinnäkin, koska Platinga nimenomaan erottaa väitteen ainakin yhden elektronin olemassaolosta yleisestä teoriasta elektroneista, minun täytyy olla eri mieltä sen tieteellisyydestä. Vaikka jotakin käsitettä käytettäisiin nykyajan tieteessä, se ei tarkoita, että jokin samasta(?) käsitteestä tehty ei-teoreettinen, ei-empiirinen, kummallinen väite olisi tieteellinen. Toisaalta hän sanoo, että ID-teoriat tekevät verifioitavissa tai falsifioitavissa olevia väitteitä, vaikka väite Jumalasta suunnittelijana ei sellainen olekaan. Valitettavasti hän ei mainitse yhtäkään esimerkkiä tällaisesta väitteestä. Mitä sellaisia voisi olla olemassa? Miten falsifioitavia väitteitä voitaisiin johtaa sellaisesta teoriasta? Mistä tiedämme, haluaisiko älykäs suunnittelija luoda tonnikaneja vai ei? Ehkä ei haluaisi, koska sellaiset eläimet eivät välttämättä pärjäisi, mutta jos niitä olisi, näkee ilman luonnonvalinnan teoriaakin, että se implikoisi, että ne pystyvät selviytymään, jolloin ID:n kannattaja voisi kutsua niitäkin hyvin suunnitelluiksi. Tämän väitteen voi siis falsifioida joskus, eli silloin kun näitä jäniksiä ei ole olemassa ja kun kukaan ei väitettä tekisikään, mutta vastaavaa väitettä jonkin olemassaolevan alkuperästä ei voi falsifioida. Tietenkään evoluutio ajatuksena ei myöskään ennusta, kuinka suuria jäniksiä löytyy mistäkin, mutta puhun ylipäänsäkin näin huonosta esimerkistä vain siksi, että Plantinga ei anna sellaista, jota voisi todella verrata tieteellisiin ennusteisiin. Evoluution ajatuksen mukaan eliöiden kehityksen on täytynyt seurata tiettyjä yleisiä sääntöjä, kuten että mitään monimutkaista ei yhtäkkiä ilmesty tyhjästä, mutta älykäs suunnittelu sallii mitä hyvänsä. Kuten kaikissa yliluonnollisissa selityksissä, mikä tahansa toimiva organismien piirre sopii ajatukseen älykkäästä suunnittelijasta. Toisaalta ID-teoriat eivät ole ainakaan myöntäneet kaatuneensa ”huonon suunnittelun” merkkeihin, jotka sopivat kyllä yhteen evoluution kanssa. Itse asiassa ID:n puolustajat keskittyvät oman “teoriansa” kehittämisen sijaan argumentoimaan, että luonnosta löytyy piirteitä, jotka eivät ole selitettävissä evoluutioteorian avulla. Tietenkin nämä argumentit on kumottu kauan sitten, mutta se ei ole tässä olennaista. Olennaista on se, että jos oletamme (lue: teeskentelemme), että kyseessä ei ole väärä dilemma, jossa evoluutio tai suunniteltu luominen asetetaan ainoiksi kahdeksi vaihtoehdoksi, jäljelle jää argumentti, että elämän monimutkaisuutta ei ole mahdollista selittää naturalistisesti. Tietenkään tämä ei enää puolustaisi älykästä suunnittelua sinänsä, koska yliluonnollinen selitys voisi sisältää mitä tahansa (myös ID:n mukamas kammoaman järjestyksen ilmestymisen tyhjästä; eihän suunnittelijankaan monimutkaisuutta enää mikään selitä, ei myöskään se, jos filosofit sanovat Jumalan olevan “yksinkertainen”), mutta se voisi todistaa ainakin jostakin yliluonnollisesta.

Ei ole kuitenkaan ajateltavissa, että tieteessä päädyttäisiin tilanteeseen, jossa olisi myönnettävä, että jonkinlainen ei-naturalistinen selitys on ainoa mahdollinen. Tällaisessa tapauksessa voitaisiin ajatella, että vaikka yliluonnollisia selityksiä ei voikaan erotella toisistaan, on silti myönnettävä, että jotakin periaatteessa täysin selittämätöntä on tapahtunut. Tähän ei kuitenkaan voida päätyä tieteen parissa. Korkeintaan voidaan joutua myöntämään, että jokin ei ole senhetkisillä tiedoilla selitettävissä. Ei ole kuitenkaan mahdollista sulkea pois kaikkia naturalistisia selityksiä. Vaikka mitään selitystä ei keksittäisikään, sen ei tarvitse tarkoittaa, että ei ole olemassa jotakin selitystä, jota ei vain ole vielä löydetty. Naturalistisiakian selityksiä on potentiaalisesti ääretön määrä, vaikka ne eivät tietenkään ole kaikki keskenään yhtä hyviä. (Maailmankaikkeuden synty on ehkä ainoa empiirinen tosiasia, jolle voisi filosofisista syistä olla apriorisesti mahdotonta löytää mitään selitystä – mutta tämäkin on todellisuudessa kysymys, johon filosofit eivät voi vastata ilman tiedemiehiä. Apriorisuuden kanssa täytyy olla varovainen.) Vaikka yhtä hyviä naturalistisia selityksiä olisi moniakin, ainakaan sellaisen löytäminen ei olisi triviaalia kuten yliluonnollisten selitysten tapauksessa, koska olisi kuitenkin paljon suurempi määrä sellaisia, jotka eivät toimi selityksinä. Kommentoimatta tieteellisen realismin ongelmaa sen enempää ainakin selitysvoimaisilla naturalistisilla selityksillä on pragmaattista käyttöarvoa. Sitä paitsi jos halutaan jatkaa aiheen tieteellistä tutkimusta, on pakko yrittää jatkaa selitysten löytämistä. Tiede on selittämistä, ei käsien levittelyä. Jos jokin julistetaan ihmeeksi, silloin ei kyse ole enää tieteestä — eikä varsinkaan siitä, että puolimatkalaisittain parempi selitys olisi voittanut.

Loppujen lopuksi varsinkin Puolimatkan vaatimus on, että selityksiä etsittäessä ei pitäisi puhua vain ymmärrettävissä olevista selityksistä vaan pitäisi ottaa huomioon se “mahdollisuus”, että selittämisen mahdottomuudesta seuraisi parempia selityksiä. Itseänikin melkein hävettää tällaisia puhuvien vielä akateemisesti koulutettujen ihmisten puolesta.

Voin kuvitella vastaväitteitä yllä esittämälleni, tosin ne perustuvat sekaannukseen. Ensinnäkin, mitä jos maailmassa todellakin on yliluonnollisia ilmiöitä? No, silloin tiede ei yksinkertaisesti pysty sanomaan niistä mitään, eikä pysty ihmisen ymmärrys ylipäätäänkään sikäli kuin tiedon täytyy perustua samanlaisiin rationaalisiin perusteisiin kuin tieteessä. Entä mitä jos pystymmekin selittämään aiemmin yliluonnollisina tai paranormaaleina pidettyjä asioita joskus tulevaisuudessa? Mitä, jos niillä onkin selitysvoimaa? Vastaus on yksinkertainen: silloin kyse ei ole ei-naturalistisesta selityksestä. Jos löydät aivoista telepatia-antennin ja todistat sen toimivan, telepatia siirtyy tieteen alueelle. Jos luot todella tieteellisen teorian vaikka Jumalan luomistyöstä ja hänen voimiensa toimintamekanismeista, niin onneksi olkoon, teit juuri Jumalasta luonnollisen olion yliluonnollisen sijaan. Toisaalta monia ajatuksia ei oteta vakavasti nykyajan tieteessä juuri sen takia, että niiden kannattajilla ei ole ollut tapana esittää falsifioitavissa olevia hypoteeseja, joita ei olisi sittemmin falsifioitu. Jos joku haluaa valittaa, että jotakin hänen kannattamaansa näkökantaa syrjitään tieteessä, hänen on parasta pystyä tekemään se muuten kuin vetoamalla ”dogmaattiseen” metodologiseen naturalismiin – tai hän todistaa heti kättelyssä, ettei tieteellä voikaan olla mitään syytä hyväksyä sellaista kantaa.

5. Johtopäätös

Monet Tapio Puolimatkan väitteet siitä, miten miten tieteen pitää toimia, ovat sinänsä oikeita. Tieteen pitääkin olla avoin kaikille niille ehdotuksille, joita se voi tutkia ja jotka voivat tuottaa parempia selityksiä. Myös hänen puheensa tieteessä potentiaalisesti esiintyvistä tunnustamattomista taustaoletuksista, muotioikuista ja ryhmäpaineesta vastaavat pitkälti omaa käsitystäni. Lisäksi vaatimus tieteen taustaoletusten tarkastelemisesta muistuttaa Nicholas Maxwellin (esim. From Knowledge to Wisdom) tärkeältä vaikuttavaa kritiikkiä samasta aiheesta. Valitettavasti Puolimatkan oma panos tähän sinänsä tarpeelliseen keskusteluun on yksinkertaisesti huono ja pikemminkin kuin auttaa saattaa saada koko keskustelun näyttämään älyttömältä ajanhukalta, koska jokainen tieteen perusteet ymmärtävä näkee hänen metodologisen naturalismin kieltonsa absurdiuden. (Vertailun vuoksi: Maxwellin panos keskusteluun tieteen perusteista sisältää muun muassa ratkaisun filosofian ikuisuuskysymyksiin kuuluvaan induktion ongelmaan, sivumenen sanoen tavalla, joka implikoi metodologista naturalismia.) Ehkä se johtuu siitä, että Puolimatka on käsittelemäni artikkelin perusteella ilmeisesti sosiologi ja filosofi eikä esimerkiksi fyysikko tai biologi, jolloin hän näkisi, mitä hänen ehdottamansa selitykset tarkoittaisivat hänen omalla alallaan. Arvaisin, että hän ei välttämättä hyväksyisi ihmettä selitykseksi jollekin ilmiölle sosiologiassa, mutta en tiedä sellaista ihmistieteissä paljon yritetynkään. Toisaalta hän on muuallakin esittänyt varsin tökerösti perusteltuja väitteitä siitä, miksi uskonnolliset väitteet pitäisi ottaa vakavasti todennäköisesti tosina.

Plantingan tässä esitetyn näkemyksen suhteen taas positiivisinta on se, että hän on kuulemma hylännyt sen. Hän pelaa sanakirjamääritelmillä samalla kun syyttää toisia siitä. Harmi vain, ettei hän tullut katsoneeksi ”metodologista naturalismia” sanakirjasta, koska sen relevantti määritelmä kaataa jo yksinään hänen argumenttinsa yliluonnollisesta tieteessä.

Oli miten oli, tieteen keskeinen piirre on selittäminen. Supernaturalismin keskeinen ja määritteleväkin piirre on selittämättömyys. Itse asiassa ihmiset ovat yllättävän taipuvaisia hyväksymään ja vaatimaankin ”selityksiä”, jotka selittämisen sijaan vain toistavat selitettävän asian. Mikä ihmisen mieli on luonteeltaan? Mikä on mentaalisten entiteettien suhde aineellisiin? Vastaus: ihmisellä on sielu, joka on erillinen mentaalinen substanssi. Mistä elämä ja järjestys on tullut? Vastaus: ne loi Jumala, joka on kaikkein täydellisin olio, ja jossa on järjestys jo valmiina. Tällaisissa vastauksissa ei itse asiassa sanota mitään muuta kuin että a=a tai että a:n aiheutti a. Ainoa informaatio, mikä niistä on saatavissa, on se, että mitään selitystä ei itse asiassa ole. Tämä jälkimmäinen ei ole myöskään triviaali huomio, koska esimerkiksi uskonnollisesti motivoituneet ID:n kannattajat ovat valmiita vastustamaan todellisia selityksiä siltä pohjalta, että ne uhkaavat heidän omia parafraasiselityksiään. Ehkä tästä voidaan syyttää reduktionismia. Ehkä ihmiset ajattelevat, että jos jokin heille tärkeä asia on ”vain” jotakin, mikä voidaan selittää jonkin toisen asian pohjalta, se menettää merkityksensä. Tästä ei tieteessä kuitenkaan tarvitse olla kysymys. Päin vastoin, jos todella haluaa ymmärtää, kuinka ihmeellinen asia esimerkiksi elämä tai ihmisen mieli on, yksi hyvä tapa on oppia ymmärtämään, miten sellaiset ilmiöt nousevat yksinkertaisemmista ilmiöistä. Niillä on silti oma olemassaolonsa juuri sellaisina ilmiöinä kuin me ne käsitämmekin, eikä niitä yleensä pysty käytännössä edes redusoimaan alemmille tasoille, koska emergoitumisprosessi on liian mutkikas (ks. esim. taas Ian Stewartin ja Jack Cohenin kirjoja).

Mutta vaikka tiede implikoisikin merkityksen katoamista maailmasta, silloin voisi korkeintaan väittää, että tiede pitäisi tukahduttaa (vrt. John Passmore: Science and Its Critics). Yliluonnollisia selityksiä siihen ei voisi sisällyttää. Mitä tiede sitten onkaan, selittäminen ja testattavuus kuuluvat siihen varmasti, ja kumpikaan ei sovellu yliluonnollisiin ilmiöihin.

Tämä kirjoitus on muokattu versio esseestä “Metodologisen naturalismin rooli tieteessä”, jonka kirjoitin Tieteenfilosofia II -kurssille Turun yliopistossa vuonna 2008.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s