Tahaton tunnustus: “En ymmärrä…”

English.

Ihmisillä on tapana sanoa, etteivät he ymmärrä jotakin, kun he oikeasti tarkoittavat, että siinä jossakin on jotakin vikaa. “En ymmärrä tuollaista käytöstä.” “En ymmärrä ihmisiä, jotka…” Heillä ei ole oikeasti tarkoituksena puhua omasta tietämättömyydestään, vaan ilmaistessaan näin “hämmennystään” he oikeastaan ilmaisevat paheksuntaa ja ajattelevat, että paheksutussa asiassa ei kai järkeä olekaan. Näin sanoessaan tuskin kukaan erityisemmin ajattelee, että ongelma olisi heidän ymmärtämättömyydessään.

On kuitenkin varmasti myös totta, että ihmiset eivät usein todellakaan ymmärrä toisiaan. Monet toisen ihmisen tekemät ihmiset vaikuttavat älyttömiltä tai vääriltä vain siksi, että itse ei ymmärrä mistä on kysymys. Ja vaikka toisen teot tosiaan olisivatkin väärin tai älyttömiä, niiden taustalla on silti todennäköisesti ainakin paremmalta ihmisestä itsestään kuulostava syy kuin toinen voisi luulla.

Siksi haluankin sanoa, että jos huomaat sanovasi tai ajattelevasi paheksuvasti, että et ymmärrä jotakin, pysähdy harkitsemaan sitä, että tämä pitää todennäköisesti enemmän tai vähemmän kirjaimellisesti paikkansa. Kannattaa esimerkiksi aina kysyä ihmisiltä, mikä heidän logiikkansa on. Jos et keksi jollekin parempaa selitystä kuin sen, että toinen käyttäytyy älyttömästi tai pahantahtoisesti, silloin on erityisen todennäköistä, että et tosiaan vain ymmärrä, koska ihmiset ainakin luulevat melkein aina jollakin perusteella olevansa kohtuullisia ja järkeviä. Ja toisaalta on aina mahdollisuus, että olet itse täysin väärässä — koska et ymmärrä — ja toinen on täysin järkevä.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s