Mistä tarkoitus ja merkitys syntyy mekanistisessa maailmankaikkeudessa?

See here for the English version: How Does Meaning and Purpose Emerge in a Mechanistic Universe?

spaceMaailmaa on aina ollut tapana selittää sen mukaisesti, että asioilla olisi itsessään jokin tarkoitus ja merkitys. Tämä on tavallista vieläkin, mutta tavallaan kaikkein parhaat selitykset ovat nykyään toisenlaisia: luonnontieteiden mallit selittävät kaiken luonnonlakien seurauksena, pelkkänä mielettömänä tapahtumisena. Asiat eivät tapahdu jonkin päämäärän vuoksi eivätkä fysikaalisella tasolla kenenkään tahdosta, vaan ne seuraavat toisiaan tiettyjen sääntöjen mukaan, joille ei löydy laatijaa tieteen selityksissä pysyttäessä. Esimerkiksi oikeudenmukaisuus ei sisälly millään tavoin maailmankaikkeuden lakeihin, moraalisia arvoja ei voi mitata, ja kauneus on todellakin katsojan silmässä. Mihinkään ei ole kirjoitettu ylös ihmisen lopullista tarkoitusta. Me vain nyt satumme olemaan täällä. Silkkoihin faktoihin ei ikinä sisälly mitään merkityksellistä.

Miten edes kokemus maailman tarkoituksellisuudesta ylipäätään sopii tähän kuvaan?

Perinteinen selitys tarkoituksen lähteelle on sijoittaa se johonkin sellaiseen kuin Jumalaan; Jumala on luonut kaiken ja kaikki seuraa hänen tarkoitusperiään. Jos todella kysymme, mistä merkitys tulee, tämäkään ei ole sinänsä mikään selitys. Merkityksellisyys vain oli Jumalassa itsessään jollakin sinänsä selittämättömällä tavalla. Ei tämä ristiriita ole, mutta se sulkee varsinaisen vastauksen mahdollisuuden pois. Kun taas lähdemme tilanteesta, johon merkitys ei sinänsä sisälly, kuten tieteen luomasta maailmankuvasta, sen selittäminen tulee mahdolliseksi. Mutta kuinka sellainen asia voidaan selittää? Jos maailmankaikkeudessa ei sinänsä ole merkitystä, mistä se voi tulla?

Aloitetaan alusta. Kaiken maailman käsittämättömät alkuräjähdyksen yksityiskohdat eivät ole tässä tärkeitä, vaan käsitteellinen lähtötilanne: Maailmankaikkeudessa on “ainesta”, materiaa ja säteilyä ja sen sellaista, ja se käyttäytyy tiettyjen luonnonlakien mukaan. Lait ovat oletettavasti muuttumattomia ja samanlaiset kaikkialla, mutta maailmankaikkeuden sisältämä aines on järjestynyt käytännössä satunnaisesti. Lait ovat myös suhteellisen yksinkertaisia, mutta niiden seuraukset monimutkaisten materiaalin muodostamien systeemien tapauksessa voivat olla monimutkaisia. Laeista on lisäksi seurauksia, jotka eivät ole sinänsä luonnonlakeja, mutta jotka toistuvat jatkuvasti erilaisissa mutta samankaltaisissa materiaaliyhdistelmissä. Esimerkiksi painovoimalaki (joka on tietenkin yksinkertaistus nykyajan fysiikan valossa, mutta se on tarpeeksi lähellä totuutta tätä esimerkkiä varten) sanoo vain, että jotkin kappaleet, ne joilla on massa, vetävät toisia samanlaisia kappaleita puoleensa tietyllä voimalla. Siitä seuraa kuitenkin usein samoja monimutkaisempia asioita, kuten että aineella on suuressa mittakaavassa taipumus kerääntyä palloiksi ja pyöriviksi kiekoiksi. Tästä tietenkin seuraa yhdessä muiden lakien kanssa tähtien ja aurinkokuntien muodostumista. Tämän selittämiseen ei tarvita mitään luonnonlakia, joka koskisi nimenomaan tähtien muodostumista, vaan se seuraa yksinkertaisemmista laeista.

Luonnonlakien lisäksi maailmankaikkeudessa pätevät logiikan ja matematiikan lait. Voisimme vielä käsittää, mitä tarkoittaisi, jos luonnonlait olisivat toiset, mutta näiden toisten lakien kohdalla ajatuskin niiden muuttumisesta tai puuttumisesta on käsittämätön. Ilman niitä luonnonlaeistakaan ei seuraisi mitään. Niistä seuraa (vastavaasti kuin luonnonlaeista) joitakin itsestäänselviä periaatteita, joiden vaikutuksen voimme havaita täysin erilaisissa yhteyksissä maailmankaikkeudessa. Näihin kuuluu esimerkiksi supervenienssin mahdollisuus, eli se, että systeemillä kokonaisuudessaan voi olla ominaisuuksia, joita millään sen osilla ei ole, mistä tässä on itse asiassa koko ajan puhe; ja sen alaan kuuluvat kaoottisuus ja kompleksisuus. Lisäksi niihin kuuluu myös jokin, jota voisin kutsua vakaan tilan periaatteeksi, joka on yksinkertaisesti: jos systeemi päätyy sellaiseen tilaan, joka ylläpitää itseään (eli jossa se pysyy), se pysyy siinä. Totisesti tautologinen periaate, eihän se muuten logiikasta seuraisikaan, mutta sillä on silti tärkeitä seurauksia ja sovelluksia.

Yksi vakaan tilan periaatteen ilmenemismuoto on elämä. Elämä on ilmeisesti ilmaantunut kemian pohjalta. Kemia on aineen käyttäytymistä, joka seuraa hiukkasten fysiikasta vähän samaan tapaan kuin aurinkokuntien muodostuminen seuraa painovoimasta. Lähtemällä vain muutamasta perushiukkasesta, jotka reagoivat toisiinsa tietyllä tavalla, päästään hiukkasten yhdistelmiin, jotka reagoivat uudella mutta edelleen aikaisempaan perustuvalla tavalla, ja taas ilmaantuu lisää monimutkaisuutta maailmankaikkeuteen. Kemiassa törmätään erilaisiin atomeihin ja niistä koostuviin vielä monimuotoisempiin molekyyleihin, jotka kohdatessaan reagoivat erilaisilla tavoilla.

Elämän synty tästä lähtökohdasta ei ilmeisesti ole mikään helppo asia, mutta sillä olikin käsittämättömän pitkä aika aikaa tapahtua varhaisella maapallolla. Toisaalta se ei kuulosta paperilla yksinkertaisesti selitettynä ollenkaan ihmeelliseltä jutulta, kun ymmärtää taustalla olevat periaatteet. Meillä on siis tilanne, jossa nuori maapallo muhii itsekseen ja sen pinnalla on kaikenlaisia erilaisia kemikaaleja, joita on syntynyt ties minkä reaktioiden ansiosta. Elämän synnyn lähtemiseksi käyntiin tarvitaan vain tämä: että syntyy sattumalta kemiallinen yhdiste, joka kopioi itseään muokkaamalla ympäristön ainesta kaltaisekseen. Ehkä tämä on niin epätodennäköistä, että siinä kestää sata miljoonaa vuotta, mutta kuten sanottu, sellaisia määriä aikaa olikin käytössä. Tämän jälkeen ei enää olekaan kyse puhtaasta sattumasta. Tähän elämän prototyyppiin on rakennettu sisään kyky (tai pakko) monistaa itseään — taaskin luonnonlakien mukaisesti, mutta ilman, että luonnonlaeissa itsessään sanottaisiin mitään (että niiden täydelliseen kuvaamiseen tarvittaisiin mitään mainintaa) itseään monistavista olioista. Lisäksi, kunhan se ei monista itseään aina täydellisesti mutta yleensä kyllä, tästä seuraa, että sen jälkeläiset ovat joskus hiukan siitä erilaisia, ja niiden jälkeläiset taas muistuttavat omia vanhempiaan, mutta eivät myöskään aina. Tästä taas seuraa luonnonvalinta.

Luonnonvalinta on erikoistapaus vakaan tilan periaatteesta. Se on myös tautologista: ne yksilöt, jotka selviävät lisääntymään, saavat jälkeläisiä, ja niiden piirteet siirtyvät eteenpäin. Sattumalla on aina osansa siinä, mitkä yksilöt selviytyvät, mutta paremmin ympäristössään selviytymään sopeutuneet selviävät todennäköisemmin, ja kun yksilöitä on suuret määrät, “paremmat” piirteet alkavat kasaantua. Tämä seuraa itsestään kun vain on lisääntyminen, uhkia sille, periytyvyys, ja muuntelua, joka vaikuttaa selviytymismahdollisuuksiin.

On vain arvauksia siitä, millaisia ensimmäiset kemialliset monistujat ehkä olivat. Jossakin vaiheessa niiden on joka tapauksessa täytynyt kehittää tapa kehittää ympärilleen kuori tai jotakin vastaavaa, joka ei enää ollut osa monistuksen suorittavaa molekyyliä (tai mitä lieni), eli ei siis kantanut perinnöllistä tietoa, mutta jonka monistaja kuitenkin tuotti joka kerran ympärilleen. Tästä päästäänkin jo käsitteellisesti (vaikka välivaiheita lienee konkreettisesti ollut paljonkin) yksisoluisiin eliöihin, joissa perintöaines on erikseen DNA- tai RNA-molekyyleissä muiden erilaisten osien joukossa, ja joista jotkin sitten jossakin vaiheessa liittyivät niin tiiviisti yhteen, että niistä tuli monisoluisia eliöitä, jotka lisääntyivät monen solun yksikköinä, ja joissa eri soluilla oli samat perintötekijät. Sitten ollaankin jo melkein tässä ja nyt, koska mekin olemme tällaisia eliöitä, emmekä tässä suhteessa eroa alkeellisemmista monisoluisista.

Se, mitä kaikki tämä tarkoittaa tämänhetkisen argumentin kannalta, on että me kuten kaikki muut eliöt olemme olemassa elämän ja luonnonvalinnan sääntöjen johdosta. Maailmankaikkeudella ei sinänsä ole mitään havaittavaa päämäärää tai pyrkimystä, mutta elämä on ilmiö, joka käyttäytyy niin kuin sillä olisi. Elämää on olemassa sen takia, että kun sattui syntymään prosessi, joka pystyi pitämään itseään yllä, se piti itseään yllä. Ja kaikki elämä, mitä nyt on olemassa, on olemassa sen takia, että se on selviytynyt, ja siksi sillä kaikella on monella tapaa taipumus nimenomaan selviytyä ja jatkaa sukulinjaansa. On todella kuin elävien olioiden “tarkoitus” olisi selviytyä lisääntymään.

Jotkut lyhytnäköiset ajattelijat väittävät tämän perusteella, että meidän tarkoituksemme ihmisinä olisi vain selviytyä ja lisääntyä. Kaikkea muuta. Tässä tarinassa ei olla päästy vielä aivan meidän tilanteeseemme asti.

Tarkastellaan jälleen elämää luonnonvalinnan paineen alaisena. Valintapaine suosii perintötekijöitä, jotka tavalla tai toisella saavat aikaan sen, että eliö välttää tilanteita, joissa se voisi vahingoittua, ja pyrkii sellaisiin, jossa se voi saada ravintoa tai lisääntyä, ja muuta sellaista. Tämä pätee varsinkin omillaan liikkuviin eliöihin. Tällaista “käytöstä” on mahdollista saada aikaan yksinkertaisissakin eliöissä, mutta monimutkaisemmat järjestelmät pystyvät reagoimaan monipuolisemmin, joten hermosto ja sitten aivot kehittyvät jollekin eliölle. Jossakin vaiheessa mukaan tulee tuntoisuus, sisäinen kokemus. Mielihyvä ohjaa kohti “hyviä” asioita ja kipu pitää loitolla “pahoista”. Vielä hienostuneempaa käytöksen säätelyä syntyy kun lisäksi ilmaantuvat varsinaiset tunteet, jotka motivoivat käytöstä monimutkaisemmilla tavoilla kuin pelkästään yksinkertaisen tavoittelemisen ja välttämisen kautta. Psykologit sanovat juuri tämän olevan tunteiden evolutiivinen funktio.

Kun tullaan ihmisiin asti, on tietenkin tapahtunut vielä paljon kehitystä aivoissa ja ajattelukyvyissä. Kun tullaan nykypäivän ihmisiin asti, on myös tapahtunut valtavasti kulttuurista kehitystä, joka tekee yksittäisistäkin mielistämme vielä monimutkaisempia. Tulemme siihen pisteeseen, missä jotkut pysähtyvät miettimään, onko millään oikeasti mitään merkitystä. Tällöin kyseenalaistetaan automaattinen tapa käsitellä asioita merkityksellisenä. Mutta missä välissä sellainen tapa on syntynyt?

Olennaista on asioista välittäminen. Heti kun evoluutio alkaa vaikuttaa eläinten käyttäytymistaipumuksiin uudella tavalla luomalla tuskaa, mielihyvää ja tunteita niiden sisäiseen kokemukseen, nämä olennot alkavat välittää asioista. Ei-tuntoinen olento voi ehkä välttää vaaraa automaattisesti, mutta tuntoinen olento, joka tekee saman tuntemustensa ohjaamana, kokee asian jonkinlaisena, tässä tapauksessa negatiivisena ja ehkä vaikka pelottavana; jolloin se arvottaa asian mielessään eli välittää siitä. Korkeammalla ajattelun tai ainakin tuntemisen tasolla välitämme asioista, kun ajatuskin niiden läsnäolosta tai poissaolosta (tai olemassaolosta jne.) vaikuttaa meihin, ja tunnemme halua toimia sen mukaisesti, kuten lievittää toisen tuskaa tai korjata moraalisen vääryyden. Ja tämä on jo oikeastaan sama asia kuin sanoa, että näillä asioilla on meille merkitystä. Tavallaan merkitys on siis syntynyt luonnonvalinnan selviytymispaineiden ja tietoisuuden ilmaantumisen yhdistelmästä.

Tähän voisi joku nyt väittää, että tuossa ei ole kyse mistään oikeasta merkityksestä, ainoastaan sattumasta. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Voitaisiin kyllä esimerkiksi sanoa, että kyse ei ole alusta asti merkityksestä, jonkinlaisesta suunnitelmasta, joka takaisi meille elämän tarkoituksen. Mutta asettamani kysymys olikin, mistä merkitys tulee, joten tietenkin lähtökohtaani ei vielä sisältynyt merkitystä. Toisella tavalla sanottuna tarkoitukseni oli selittää merkityksen luonnetta, eikä todellisessa selityksessä voi käyttää selitettävää asiaa sen osana, koska se tekisi selityksestä kehämäisen ja tyhjän. Muistakaa, että todellinen selitys ei olisi sellainen, jossa Jumala vain ilman selitystä jo sisälsi alkuperäisen merkityksen.

Merkitys on merkitystä jollekulle subjektille. Muuten se on vain tyhjä sana. Me luomme merkityksen itsellemme — ensin ilman omaa tahtoa, pelkästään luontomme vuoksi, mutta myöhemmin mahdollisesti myös omien valintojemme kautta. Olennaista on se, että me välitämme asioista; meidän on pakko ottaa tämä huomioon elämässämme, ja ilman sitä meillä ei voisikaan olla tahtoa tai itseä siinä mielessä kuin nyt on. Mutta me, välittävät olennot, olemme vain yksi ilmiö maailmankaikkeudessa. Maailmaan sisältyy merkitystä vain siinä määrin kuin siihen itse pystymme tuomaan. Mikään kaitselmus ei takaa, että meille käy hyvin tai että koemme olemassaolomme mielekkääksi. Toisaalta ei ole olemassakaan mitään sellaista mielekkyyttä, joka ei olisi kiinni siitä, minkä koemme mielekkääksi. Ei ole edes koherenttina ajateltavissa olevana käsitteenä mitään sellaista merkitystä, johon verrattuna tässä esittämäni merkityksen laji olisi puutteellinen. Siltä voi ainoastaan tuntua siksi, että selitettynä asiana merkitys ei ehkä tunnu samalta asialta kuin analysoimaton käsite tai kokemus merkityksestä.

Loppujen lopuksi voidaan sanoa vain tämä: Maailmankaikkeudessa ei ole aina ollut merkitystä, eikä se kuulu pelkkään materiaan eikä ole varsinainen luonnonlaki. Nyt sitä kuitenkin on, jossakin määrin kaikissa eliöissä, enemmän tuntoisissa eläimissä, ja kaikkein eniten meidän kaltaisissamme, jotka pystyvät jopa tunnistamaan sen erityisenä käsitteenä. Mitään maailmankaikkeuden sääntökirjaa ei ole, jonka perusteella voisimme aina elää oikein. Mutta joka tapauksessa me olemme olemassa, olentoina, jotka välittävät asioista, ja meidän on siksi pakko toimia maailmassa tavalla tai toisella edistääksemme intressejämme. Miten, se meidän täytyy itse keksiä. Oikeaa vastausta ei ole määrätty ennalta. Meillä ei ole esimerkiksi luonnonvalinnasta seuraavaa velvollisuutta lisääntyä. Luonnonvalinta on pelkkää neutraalia tapahtumista, joten miksi meillä olisi velvollisuuksia sitä kohtaan? Mitä velvollisuuksia meillä voi olla ja mitä kohtaan, se meidän täytyy määrittää jonkin muun perusteella. Jonkin sellaisen, jolla on väliä. Mutta se onkin jo toinen aihe.

Kun ja jos ymmärrämme, mistä me ja elämämme merkityksellisyys ovat tulleet, ymmärrämme myös, että siitä hetkestä lähtien jatko on meistä itsestämme kiinni.

Sama englanniksi.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s