Selitys sille, miksi vitsejä ei saa selittää

See here for the English version: An Explanation for Why You Shouldn’t Explain the Joke.

Kokeilen vaihteeksi kirjoittaa tämän ensin suomeksi. Tiedä sitten, näkyykö mitään eroa.

Miten huumorintaju toimii, ja miksi se on olemassa? Kaiken kaikkiaan en tiedä. Olen kuitenkin huomannut, että huumorissa on ainakin usein yksi tietty elementti. Se on juuri se syy, miksi vitsit eivät ole hauskoja selitettyinä.

Minun täytyy myöntää, että en ole tutustunut huumoria koskevaan tutkimukseen juuri ollenkaan. Siksi minulta saattaa puuttua tässä asiassa oleellisia taustatietoja, mikä lukijan kannattaa pitää mielessä. Voi olla, että tässä esittämäni on jo joku sanonut (mikä ei olisi yhtään yllättävää), tai jopa niin, että tiedetään jo jotakin, mikä todistaa sen vääräksi. Nämä havainnot joka tapauksessa vaikuttavat mainitsemisen arvoisilta.

Kauppalaiva oli matkalla meren poikki joskus vanhoina aikoina. Eräänä päivänä tähystäjä ilmoitti merirosvolaivan lähestyvän. Tämän kuullessaan kapteeni antoi käskyn “Tuokaa punainen paitani!” Hän puki paidan päälleen ja johti miehiään taistelussa merirosvoja vastaan ja voitti heidät.

Parin päivän kuluttua tähystäjä ilmoitti, että lähestymässä oli kaksi merirosvolaivaa. Taas kapteeni antoi käskyn “Tuokaa punainen paitani!” ja johti miehistöään voitokkaasti taistelussa.

Miehistö alkoi tulla uteliaaksi, ja he kysyivät kapteenilta, mikä punaisen paidan tarkoitus oli. Kapteeni selitti, että se peittäisi verijäljet, jos hän haavoittuisi, jolloin hän voisi jatkaa taistelua miehistön huolestumatta. Tämä teki vaikutuksen miehistöön, ja heidän kunnioituksensa kapteenia kohtaan kasvoi.

Taas kului pari päivää. Sitten tähystäjä ilmoitti, että nyt oli lähestymässä kymmenen merirosvolaivaa. Miehistö kääntyi odottavasti kapteenin puoleen. Tämä antoi käskyn:

“Tuokaa ruskeat housuni!”

Hyvä vitsi on tyypillisesti ovela, ja kuulijalta voi kestää hetki ymmärtää se. (Toisaalta tarpeeksi ovela kuulija voi samasta syystä arvata vitsin idean jo etukäteen päättelemällä, mihin se johtaa.) Nähdäkseni hauskuus syntyy siinä vaiheessa, kun tajuaa vitsin implisiittisen viestin; jotakin ei sanota suoraan, vaan kuulijan täytyy itse tajuta se. Sen takia vitsiä ei ole hyvä selittää. Silloin tajuamisen kokemus jää pois. Jos vitsin joutuu selittämään, saattaa itse asiassa olla parempi, jos kuulija ei selityksen saatuaankaan tajua vitsiä aivan heti, vaan joutuu miettimään sekunnin, jolloin hän saa taas tajuamisen kokemuksen. Tästä lähtee siis hypoteesini, että huumorissa tärkeä osa on usein vastaanottajan osanotto.

Kuinka blondi tappaa kalan?

Hukuttamalla.

Pinnallisissa vitseissä, jotka nojaavat esimerkiksi karkeisiin stereotyyppeihin — joista jotkin tuntuvat melkein olevan olemassa enemmän vitsejä kuin mitään muuta varten — ei vaadita paljoa älyllistä panosta kuulijalta. Mutta niissäkin nojataan kuulijan “tietoon”, joka täydentää vitsin. Tässä tapauksessa kyse on stereotyypisestä ajattelusta, esimerkiksi “Vaaleatukkaiset naiset ovat tyhmiä.” Tämäkin vaatii siis vastaanottajan panosta; huumori syntyy, kun hän täydentää vitsin tarinan: blondi teki näin, koska hän on tyhmä. Usein sen lisäksi on kyllä vielä jotakin muuta, jota ei sanota suoraan (ei kalaa voi hukuttaa). Tällaisissa vitseissä stereotyypit esitetään usein nimen omaan stereotyyppeinä eikä niitä tarkoiteta tosissaan, mutta kannattaa silti varoa. Ottaen huomioon, kuinka paljon ennakkoluuloja ihmisillä on ilman, että he huomaavat sitä, vitsitkin voivat hyvin olla osa sitä puhetta, joka luo niitä.

Heisenbergin koira on onneton, koska se ei muista, mihin on haudannut mehukkaan luun.

Heisenberg lohduttaa lemmikkiään:

” Emme ehkä tiedä luusi sijaintia, mutta sen nopeuden tiedämme tarkasti!”

Sama ajattelu voidaan edelleen ulottaa viittauksiin, sisäpiirin vitseihin ja internet-meemeihin. Viittauksissa lainataan soveltaen jotakin yleisölle tuttua, kuten tietyn elokuvan repliikkiä. Sisäpiirin vitseissä idea on sama, mutta sanaa käytettäessä korostetaan nimen omaan sitä, että vain tietyn ryhmän edustajat tajuavat, mistä on kysymys — esimerkiksi teoreettiseen fysiikkaan liittyvä vitsi, kuten yllä. “Meemi” puolestaan tarkoittaa mitä tahansa informaatiopätkää, joka leviää ihmisten välillä — vitsiä, YouTube-videota, uskomusta, mitä tahansa. Internet-meemillä tarkoitetaan käsittääkseni usein sellaista internetissä leviävää meemiä, jonka pelkkä toistaminen on ikään kuin itsessään vitsi. Esimerkiksi Zero Wing -pelin huonosta englanninkielisestä käännöksestä peräisin oleva lause “All your base are belong to us” levisi aikoinaan ties mihin, ja sitä ei olla vieläkään unohdettu. Kaikissa näissä tapauksissa vitsin hauskuus näyttää perustuvan kuulijan omaan kontribuutioon: heh, minä tiedän, mistä tuossa puhutaan.

Tämä selitys saattaa jopa selittää erään asian, jota eräs opettajistani yliopistolla englantilaisessa filologiassa ihmetteli muutama vuosi sitten. Puhe oli kielen vaihtamisesta kesken puheen, ja yhdeksi mahdolliseksi syyksi tehdä niin mainittiin se, että se jostakin syystä voi myös olla humoristista. Voi olla, että tämäkin johtuu kuulijan tunteesta, että hän ottaa osaa: heh, minäkin ymmärrän tuota toista kieltä tuon verran.

Jos joku pitää vitsiä tylsän yksinkertaisena, tähänkin saattaa olla syynä oman kontribuution puute. Pelkkään stereotyyppiin tai (muun) meemin toistamiseen perustuvan vitsin ymmärtämisessä ei kuitenkaan loppujen lopuksi tarvita mitään muuta omaa panosta kuin yksinkertaisen valmiin tiedon noutaminen muistista, ja sellaiseen voi kyllästyä. Toisaalta sisäpiirin vitsit saattavat tuntua hauskemmilta, koska niihin vaadittava tieto on jotakin sellaista, johon kenellä tahansa ei ole pääsyä, ja sen omaaminen korostaa ihmisen erityisyyttä jossakin suhteessa. Täytyy kuitenkin edelleen muistaa, että tämä kaikki on vain minusta järkevän kuuloista spekulaatiota.

Loppuhuomautuksena voin vielä sanoa, että en ajattele tämän tekijän olevan ainoa huumorin lähde. Muita asioita, jotka kutkuttavat huumorintajua, näyttävät olevan ainakin ironia, odottamattomuus, absurditeetti ja nolostuttavista aiheista puhuminen.

Viitteitä:

  • Vitsin laivan kapteenista luin Mark Z. Danielewskin romaanista House of Leaves, tosin se ei liene sieltä peräisin. Olen joka tapauksessa muotoillut sen tässä itse, mikä saattaa näkyä sikäli, että en ole tottunut kirjoittamaan kyseisessä tyylilajissa.
  • Blondivitsi on sivulta 63 kirjasta Suomen parhaat vitsit 1998, kirjoittaneet Henrik Muste ja Kari Kallis, jonka nimi ei muuten voi pitää paikkaansa.
  • Vitsi Heisenbergin koirasta on Tiede-lehdestä 9/2010, sivulta 34, artikkelista “Epätarkkuus on elämän ehto”, jonka on kirjoittanut Petri Forssell. Siinä on muuten kysymys Heisenbergin epätarkkuusperiaatteesta, jonka mukaan hiukkasen tiettyjä ominaisuuksia, kuten nopeutta ja sijaintia, ei voi tietää tarkasti yhtä aikaa, ja mitä tarkemmin yksi tiedetään, sitä epätarkemmaksi toinen menee.

Sama englanniksi.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s